![Käyttäjän <span class="sydan sydan-punainen"><svg width="10"height="10"viewBox="0 0 1000 1000"xmlns="http://www.w3.org/2000/svg"><path d="M497,203C537,107,630,40,737,40C881,40,985,164,998,311C998,311,1005,347,990,413C969,503,919,583,852,643L497,960L148,643C81,583,31,503,10,413C-5,347,2,311,2,311C15,164,119,40,263,40C370,40,457,107,497,203z"/></svg></span> Grobbelaar kuva](https://cdn.vaiste.com/sites/rakkausrunot.fi/files/styles/medium/public/profiilikuvat/picture-911-1731763065.jpg?itok=LX8foLyK "Käyttäjän <span class="sydan sydan-punainen"><svg width="10"height="10"viewBox="0 0 1000 1000"xmlns="http://www.w3.org/2000/svg"><path d="M497,203C537,107,630,40,737,40C881,40,985,164,998,311C998,311,1005,347,990,413C969,503,919,583,852,643L497,960L148,643C81,583,31,503,10,413C-5,347,2,311,2,311C15,164,119,40,263,40C370,40,457,107,497,203z"/></svg></span> Grobbelaar kuva")
Kaikenlaisessa pilaristiikassa on tärkeintä ymmärtää, mikä on sen poikkileikkauksen muoto. Satuman varaisella rakenteella päästään eteenpäin, sen varaan voidaa aina rakentaa katos tai katto, oli sen muoto viito, tasainen tai kupolin verran kaareva.
Pilareiden ja katon eteen, taakse ja ympäri asettuu jäljelle jäänyt oleva.
Mukaan saattaa tulla pari palkkia ja seinäke, rohkeimmilla seinä tai muuri.
Nämä sieluni rakenteet olen haalinut elämäni varrelta, teoista ja sanoista, tarinoista, käyttöohjeista, mantroista, rukouksista, lauluista - ihan vaan kaikkeuden tuhinasta.
Näillä rakenteilla estän, jaan, vapautan, lukitsen, osioin ja säilön - milloin ihanaa, milloin murhetta, niillä piilotan haavoja - joskus rappaan tai hitsaan sisälleni aikaa vasten yllätyksen silloin kun et sitä odota.
Kaikessa optiikassa on tärkeintä tietää, mikä heijastus on pehmeää ja mikä peilaus kirskuu ja viiltää. Ilman valoa en näe värejäsi. Ilman varjoja en nää tuskaasi.
Muistan kun yhdessä päätimme uskaltaa sekoittaa kaikki värisi ja leikkasimme siitä
irti siipiemme muodon, sen valon, jossa kerroit rakastavasi minua, sen pienen kirkkaan nauhan, jolla solmit joululahjan ystävällesi.
Minä annan valon ja varjon leikkiä rakenteissani, annan sateelle ja tuulelle luvan käydä pinnoittamassa aistejani, niin että osaisin nuuhkia, räpytellä silmiä, taputtaa mahaa kylläisenä, raapia korvaa kun en tiedä mistään mitään ja loikata rakenteissani tasolta toiselle kun saan tiedon ennen kuulumattomalta ilolta valloittaa ääreni.
Sinun sanasi ovat minun valoni. Sinun kosketukseni on minun kirkkaus.
Muistan sen päivän kun päätimme, että voimme antaa varjoille niiden tarvitseman tilan ja ajan, että näkisimme kirkkaan pehmeämmin niiden läpi ja meillä olisi viileämpi puikkelehtia kiimassa, silloin kun teemme vaistolla kaiken katumatta mitään.
Ilman valoa en näe iloasi. Ilman varjoa en näe suruasi.
Aina kun sanot, että olen vakavimmillani, tiedän, että
pimeä on valon raskain muoto ja valo pimeän arin muoto.
Muistan, kun yhdessä päätimme että uskallamme uida valovirroissa,
kieriä alas varjojen huntuja, käydä hiljentymässä katsellen pimeän reikiä,
lukea tähdistä, että vaihdumme veriemme mukana toisiksi aamusta iltaan ja illasta aamuun.
Pilareiden ja katon eteen, taakse ja ympäri asettuu jäljelle jäänyt oleva.
Mukaan saattaa tulla pari palkkia ja seinäke, rohkeimmilla seinä tai muuri.
Nämä sieluni rakenteet olen haalinut elämäni varrelta, teoista ja sanoista, tarinoista, käyttöohjeista, mantroista, rukouksista, lauluista - ihan vaan kaikkeuden tuhinasta.
Näillä rakenteilla estän, jaan, vapautan, lukitsen, osioin ja säilön - milloin ihanaa, milloin murhetta, niillä piilotan haavoja - joskus rappaan tai hitsaan sisälleni aikaa vasten yllätyksen silloin kun et sitä odota.
Kaikessa optiikassa on tärkeintä tietää, mikä heijastus on pehmeää ja mikä peilaus kirskuu ja viiltää. Ilman valoa en näe värejäsi. Ilman varjoja en nää tuskaasi.
Muistan kun yhdessä päätimme uskaltaa sekoittaa kaikki värisi ja leikkasimme siitä
irti siipiemme muodon, sen valon, jossa kerroit rakastavasi minua, sen pienen kirkkaan nauhan, jolla solmit joululahjan ystävällesi.
Minä annan valon ja varjon leikkiä rakenteissani, annan sateelle ja tuulelle luvan käydä pinnoittamassa aistejani, niin että osaisin nuuhkia, räpytellä silmiä, taputtaa mahaa kylläisenä, raapia korvaa kun en tiedä mistään mitään ja loikata rakenteissani tasolta toiselle kun saan tiedon ennen kuulumattomalta ilolta valloittaa ääreni.
Sinun sanasi ovat minun valoni. Sinun kosketukseni on minun kirkkaus.
Muistan sen päivän kun päätimme, että voimme antaa varjoille niiden tarvitseman tilan ja ajan, että näkisimme kirkkaan pehmeämmin niiden läpi ja meillä olisi viileämpi puikkelehtia kiimassa, silloin kun teemme vaistolla kaiken katumatta mitään.
Ilman valoa en näe iloasi. Ilman varjoa en näe suruasi.
Aina kun sanot, että olen vakavimmillani, tiedän, että
pimeä on valon raskain muoto ja valo pimeän arin muoto.
Muistan, kun yhdessä päätimme että uskallamme uida valovirroissa,
kieriä alas varjojen huntuja, käydä hiljentymässä katsellen pimeän reikiä,
lukea tähdistä, että vaihdumme veriemme mukana toisiksi aamusta iltaan ja illasta aamuun.
Selite:
Railin Ritvoksen (FB) mietelmästä valojen ja varjojen leikistä inspiroituneena räpsähti tällainen teksti, jonka sormeni kirjoittivat automaattisesti viidessä minuutissa.
Välillä on helvetin outoa olla runoilija. No, toisaalta suollan pehmeyttä ja rakkaudellisuutta mieluummin kuin puhun poliitikkojen suulla megalomaanista paskaa. Olkoon tämä yksi pienen pieni vastaisku maailmanshaiballe jakusipäille, jotka oksennusta kaatavat päällemme.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
jaa mistä --- who knows!
puhutteleva teksti kimmahti tällä kertaa/kin
Sivut