25 vuotta sitten
päädyimme lopettamaan orastavan seurustelun, koska havaitsimme, ettei meillä oikein ollut kipinää, kaikessa hyvässä yhteisymmärryksessä. Kuten sanoin sinulle vuosi sitten, ainoat bänät ikinä, joissa ei ole ollut tipan tippaa riitaa mukana.
Vuosi sitten
tapasimme lounaalla ja hyppäsit syliini heti tavatessamme. Joitakin viikkoja sen jälkeen tapasimme viettääksemme koko päivän ulkona saaristossa. Tulit linja-autosta ulos, odotin sinua, ja suutelimme heti, makasit koko päivän sylissäni ja suutelimme, ja luotit väkeviin hartioihini kun kannoin sinua olkapäilläni lähtiessämme takaisinpäin. Et kuitenkaan tullut yöksi luokseni, emmekä sitten saaneet aikaiseksi pitää sen enempää yhteyttä, et sinä, enkä minä.
Tänä juhannuksena
kävimme yhteisellä lomamatkalla isommallakin joukolla, sinulla mukana lapsesi, minulla omani. Halailimme, pidimme paljon kädestä kiinni, pörrötin tukkaasi etkä ollenkaan pistänyt hanttiin, muttet kuitenkaan vaikuttanut sanoinkuvaamattoman innostuneeltakaan.
Pyysin sinua kertomaan tunnelmistasi matkalta, kun ehdit ja viitsit. Odotan mielenkiinnolla, mitä kerrot jos mitään. Tahdotko jotain, ja jos, mitä se on? Arveluttaako, pelkäätkö? Varotko lasten silmien alla?
Sanoit joskus, että mustasukkainen x kyselee tuon tuostakin onko sinulla uutta, ja että olet ilmoittanut että sitten esittelet hänelle kun esittelet lapsillekin ettei hänen tarvitse heidän kauttaan saada kuulla. Ymmärrän tämän aivan hyvin. Olemme nyt esitelleet toisemme omille lapsillemme, mutta olemmeko esitelleet toisiamme siinä mielessä että olisimme muutakin kuin vain satunnaiset ystävät?
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
