Siinä sä makaat lattialla,
kouristelet ja kuolemaa kutsut.
Tuskaan kuristut,
niin huudat.
Joku istuu päälläsi,
voin nähdä sen,
voin tuntea tuskasi.
Ilma loppuu,
huone värisee.
Kaikki on punaista,
kaikki on mustaa,
voin kuulla kuinka tuska nauraa.
Kuinka joudunkaan tätä katsomaan,
kuka tuo olento tuossa lattialla onkaan,
huomaan,
itse siinä makaan.
Selite:
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Dissosiaatio aiheuttaa joskus todella lattialle kaatumisia ja kouristuksia, niin pahoja että tuntee ja toivoo jopa kuolevansa. Maisemat silmissä värjäytyvät eri värisiksi, kuten valkoisiksi, mustiksi ja punaisiksi (*toiminallinen sokeus ja harhat). Ja sitten ilmenee runosi lopussa vielä tuo depersonalisaatio.
Voi, kunpa tuon runon tunnelmat eivät olisi minullekin niin tuttuja...
Hyvä tuo psyykkinen ulottuvuus, ns. tuskaan kuristuminen, koska neurologiset oireethan ovat dissosiaatiossa pohjimmiltaan psyykkisiä.
Mutta jos tämä on omasta näkökulmastasi kirjoitettu runo, niin täytyy toivottaa tsemppiä, koska dissosiaation oireista voi päästä eroon. Minäkin olen suurimmasta osasta päässyt kokonaan, mitä nyt muutama tic-oire kasvojen ja pään alueella on vielä jäljellä.
Dissosiaatio aiheuttaa joskus todella lattialle kaatumisia ja kouristuksia, niin pahoja että tuntee ja toivoo jopa kuolevansa. Maisemat silmissä värjäytyvät eri värisiksi, kuten valkoisiksi, mustiksi ja punaisiksi (*toiminallinen sokeus ja harhat). Ja sitten ilmenee runosi lopussa vielä tuo depersonalisaatio.
Voi, kunpa tuon runon tunnelmat eivät olisi minullekin niin tuttuja...
Hyvä tuo psyykkinen ulottuvuus, ns. tuskaan kuristuminen, koska neurologiset oireethan ovat dissosiaatiossa pohjimmiltaan psyykkisiä.
Mutta jos tämä on omasta näkökulmastasi kirjoitettu runo, niin täytyy toivottaa tsemppiä, koska dissosiaation oireista voi päästä eroon. Minäkin olen suurimmasta osasta päässyt kokonaan, mitä nyt muutama tic-oire kasvojen ja pään alueella on vielä jäljellä.
Dissosiaatio aiheuttaa joskus todella lattialle kaatumisia ja kouristuksia, niin pahoja että tuntee ja toivoo jopa kuolevansa. Maisemat silmissä värjäytyvät eri värisiksi, kuten valkoisiksi, mustiksi ja punaisiksi (*toiminallinen sokeus ja harhat). Ja sitten ilmenee runosi lopussa vielä tuo depersonalisaatio.
Voi, kunpa tuon runon tunnelmat eivät olisi minullekin niin tuttuja...
Hyvä tuo psyykkinen ulottuvuus, ns. tuskaan kuristuminen, koska neurologiset oireethan ovat dissosiaatiossa pohjimmiltaan psyykkisiä.
Mutta jos tämä on omasta näkökulmastasi kirjoitettu runo, niin täytyy toivottaa tsemppiä, koska dissosiaation oireista voi päästä eroon. Minäkin olen suurimmasta osasta päässyt kokonaan, mitä nyt muutama tic-oire kasvojen ja pään alueella on vielä jäljellä.