Nimetön

Mä oon loukussa. Itsetuhoisuus on kietonut pitkät känsäiset sormensa ympärilleni.
Ne työntävät minua kohti pimeyttä ja sinne mä putoan, koska kukaan ei pidä musta kiinni.

Apua on turha huutaa, ei kukaan kuule kuitenkaan.

Edessäni on vain kivimuureja, jotka ylettyvät taivaaseen asti ja sitäkin korkeammalle.

Vaellan pimeydessä vailla kompassia.
Ilma on kuin paksua puuroa ja se polttelee keuhkoissa.

Törmäilen muureihin,
lyön päätäni seiniin.
Seinistä kasvaa oksia, jotka tarjoavat teriä.
Taivaalta sataa lääkkeitä.

Tämä on tie vapauteen,
tämä tie on yksisuuntainen.

Paluulippua ei ole.