Maailma menettää kaiken arvonsa, hengitys salpaantuu...
Sattuu, tuntuu kuin yrittäisin vetää keuhkoihini jäätävän kylmän talviyön ilmaa.
Turhaan, niin turhaan annan kaikkeni kun et ole läsnä.
Seison näkymättömien seinien välissä, en pääse luoksesi, oi mikset jo tule takaisin?
Taivaankannella näen kuvasi kun sinua muistelen,
sen etäinen kajo hohtaa haikeasti hapuillen, en enää kestä tätä ikävää.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Kaunis runo.
Itsekin ikävöimässä, ja sinä kerroit tuon tunteet todella kauniisti.
Ihana!!!
Kaunis runo.
Itsekin ikävöimässä, ja sinä kerroit tuon tunteet todella kauniisti.
Ihana!!!
Kaunis runo.
Itsekin ikävöimässä, ja sinä kerroit tuon tunteet todella kauniisti.
Ihana!!!