Kuin kohtalo, lyö syksyinen viima kasvoilleni,
kun vaellan kylmässä yksin.
Taakseni jäävät hetket heijastavat valoa
harhaillessani epätietoisuudessa.
Luon viimeisen kerran katseen muistojen häilyvään hyväilyyn, olit minulle niin tärkeä..
Vaan aika ei pysähdy, eteenpäin on jatkettava lailla aran karitsan, vailla suuntaa, vailla rakkautta...
Ilman sinua.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi