Kuollut eläköön

Tiedät varmaan sen tunteen
Kun et pysty pukemaan ajatuksiasi selviksi sanoiksi
Vaan ne jäävät kaikumaan pääsi sisälle,
lähettäen hajanaisia viestejä,
muodostaen epämääräisiä tunteita
Se on erittäin turhauttavaa
Mutta pahinta kaikista,
on se, ettet kykene osoittamaan todellisia tunteitasi millään tavalla
Ne patoutuvat sisääsi,
ja näkymätön köysi kiristyy sydämesi ympärille
Päällystät itsesi läpitunkemattomalla marmorilla,
jättäen pienen aukon, josta katselet ulkomaailmaa
Mutta hiljalleen, ajan kuluessa, sekin kasvaa umpeen
Kasvoillesi muodostuu maski,
joka tekee sinusta arvaamattoman, oudon ihmisen
Et enää tunne itseäsi
Et kykene aitoihin tunteisiin,
sillä ne ovat jääneet rotkon toiselle puolelle
Ainoa toivosi on huutaa
huutaa niin kovaa, ääneti, kunnes tajuntasi pimenee
Se on nautinnollinen tunne, eikö totta?
Kuolema
Siitä muodostuu ainoa pakoreittisi,
toivosi, ainoa rakkautesi
Ihmiset ympärilläsi
Tahtovat parantaa sinut,
mutta mikä sinua oikeastaan vaivaa?
Niin, et tiedä itsekään
Ehkei sinua vaivaa mikään
Ehkä olet toisinajattelija,
verillehakattu, mielipuoli
Mutta onko sillä oikeasti väliä?
Ei sillä loppupeleissä ole
Olet päättänyt tehdä asiat tavallasi,
ansakuopassa, yksin, liian pimeässä astuaksesi enää valoon
Silti sinä alitajuisesti toivot,
että joku tulisi
ja leikkaisi tuon maskin kasvoillasi kahtia
sanoisi "rakastan sinua"
ja veisi sinut pois, turvaan
Tässä sinulle vastaus:
sinä pelkäät