Rauha.

Täällä taas istun,
tutulla kalliolla
katsellen merta vaahtoavaa
joka tunteeni saa kuohuamaan
mutta samalla rauhoittumaan.

Tahtoisin olla taas onnellinen
niin iloinen
kuin silloin joskus.
Siitä on aikaa,
enkä enää muista edes sitä tunnetta
miltä tuntui nauraa,
ilman surullisuutta,
ilman ahdistuneisuutta.
Kai se oli kevyempää.

Taakkani painaa,
minua alaspäin.
Nämä kaikki haavat
joista vuotaa verta
päivä päivältä enemmän.
Nämä kaikki haavat,
auki revitty liian monta kertaa.

Tahtoisin tuntea meren vaahdot,
keuhkoissani,
tuntea hapen puutteen,
aivoissani.
Hetken se kestää
ja silloin kaikki on ohi.
Hetkessä.