Kun katsoin hänen kasvojansa ensimmäisen kerran,
näin katkeruuden loputtoman suon ja sen kasvuston
minä itkin itseni ulos omasta elämästäni,
olin jo päättänyt etten selviä
kuulin joskus sellaisen lauseen,
joka pysäytti hetkeksi ajan
"historia toistaa itseään", joku sanoi
silloin minä ymmärsin,
juuri niin oli käynyt,
juuri niin,
niin
minä vuoden poljin juoksuhiekkaa,
kaatosateessa kirosin ja huusin
minä kaaduin ja ylös kampesin,
vihdoin viimein tajusin,
vihdoin viimein,
vihdoin
se en ollut minä,
joka hävisi,
en
kun nyt katson hänen kasvojansa aamuviideltä,
näen rakkauden pohjattoman syvän
jälleen itkemästä itseni yllätin,
minä tiesin että selvisin.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
