Huurretta henkii kalvea käpälä
hipaisu jähmettää hileisen pinnan
hengitän yöhön kevyttä lunta
joka
laskeutuu maahan eikä
siihen kalvea käpälä paina
jälkiä ollenkaan
hän ei väistele enää seittejä
sulautuu maisemaan hileiksi
tähtien kaukaisiin tiukuihin
ja puhallan torveen
Selite:
Pitkästä aikaa taas jotain sain aikaiseksi, en tunnu enää osaavan muotoilla sanoja kunnolla, sormista näyttää tulevan pelkkiä kliseitä ja tyhjyyttä, mutta on terapeuttista ulostaa mielestään edes jotakin, kun sitä sieltä on tuloillaan.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
tää on hieno! :)
Runosi ei ole kliseinen.Pidin runostasi mutta seittien kohdalle olisin laittanut jotain muuta? Ne eivät sovi talviseen mielikuvaan."Hän ei väistele enää tähtiä"...esim.
Mukavia talvisanoja pullollaan on runosi, mutta ehkä näin lyhyeen yksi käpälä piisaisi; toinen voisi jo olla vaikka tassu.
vaikka tuntuisi ettei mitään synny kannattaa silti kirjoittaa ihan mitä päähän tulee, sieltä voi kummuta jokin idea, mistä kasvaa sitten isompi kokonaisuus... itselläkin pitkiä kuivia kausia, eivätkä ne tosiaan lähde muuten kuin kirjoittamalla. kun saa edes jotain "paperille" on helpompi jatkaa..
inspiraatioita!
Toinen säkeistö tuntuu jotenkin irralliselta loppurunosta, mutta pidän ensimmäisen säkeistön talviöiden kuvauksesta hyvinkin paljon.
Viimeisestä kolmesta sanasta tulee visio vaaran tai tunturin huipusta, pellavamekkoisesta naisesta ja tuohitorvesta.
Kun runo herättää visioita, on se melkoisen onnistunut vaikka itse saattaisi ilmaisunsa kliseiseksi tuntea.
tää on hieno! :)
Runosi ei ole kliseinen.Pidin runostasi mutta seittien kohdalle olisin laittanut jotain muuta? Ne eivät sovi talviseen mielikuvaan."Hän ei väistele enää tähtiä"...esim.
Mukavia talvisanoja pullollaan on runosi, mutta ehkä näin lyhyeen yksi käpälä piisaisi; toinen voisi jo olla vaikka tassu.
vaikka tuntuisi ettei mitään synny kannattaa silti kirjoittaa ihan mitä päähän tulee, sieltä voi kummuta jokin idea, mistä kasvaa sitten isompi kokonaisuus... itselläkin pitkiä kuivia kausia, eivätkä ne tosiaan lähde muuten kuin kirjoittamalla. kun saa edes jotain "paperille" on helpompi jatkaa..
inspiraatioita!
Toinen säkeistö tuntuu jotenkin irralliselta loppurunosta, mutta pidän ensimmäisen säkeistön talviöiden kuvauksesta hyvinkin paljon.
Viimeisestä kolmesta sanasta tulee visio vaaran tai tunturin huipusta, pellavamekkoisesta naisesta ja tuohitorvesta.
Kun runo herättää visioita, on se melkoisen onnistunut vaikka itse saattaisi ilmaisunsa kliseiseksi tuntea.