Pimeys ymoärilläsi. Ei pakotietä, pelkkää mustaa. Se ympäröi sinua kuin olisit kallion sisällä, kykenemättömänä liikkumaan tai puhumaan. Yhtäkkiä näet valon säteen edessäsi. "Näinkö kuolen?" Valo katoaa, ja taas on vain sinä ja pimeys. Makaat siellä, hengität sitä, elät sillä. Kunnes pimeys muuttuu, ja sinä liikut. Et näe mitään, etkä kykene huutamaan. Sinut on napattu.
Nuori tyttö kävelee kadulla. Hän on tulossa konservatoriolta. Hänen vaatteensa ja ulkonäkönsä kertoo hänen perheensä olevan varakas. Hän kääntyy pimeälle kujalle, ei ketään näkyvillä. Askeleet kaikuvat kylmistä kiviseinistä ja hän kietoo takin tiukemmin ympärilleen. Hän näkee varjon, kääntyy, ei ketään. Tyttö kiihdyttää askeliaan, kohta juoksee. Hän kuulee juoksuaskelia takanaan. Edessä näkyy jo valtatie, pian ihmisten ilmoilla eikä silloin ole vaaraa. Kuuluu lentävän esineen suhina, ja terävä kipu lävistää tytön takaraivon. Turvan kynnyksellä, hän kaatuu, eikä kukaan huomaa miten hänet laitetaan säkkiin, ja viedään pois.
Samana iltana, puhelimen uhkaava pirinä aamuyöllä herättää epätoivollaan koko talon. Isä ryntää alakertaan ja vastaa puhelimeen. "Meillä on tyttäresi" Muuta ei kuulu.
Pimeys ympäröi tytön, nyt hän on eri paikassa. Hän on itkenyt itsensä tyhjäksi ja nyt hän on vain särkynyt ja epätoivoinen. Pimeys painaa häntä kuin hän kannattelisi kivilohkaretta, kykenemättömänä pakenemaan. Hän kuulee äitinsä lempeän äänen, siskojensa naurun, rakkauden isän puheessa, kun hän kertoo olevansa ylpeä. Tyttö saa toivoa, toivoa pakenemisesta.
Kaksi miestä istuu pöydän ääressä pelaamassa pokeria, pitempi on häviöllä. Kuuluu ryskettä, he eivät välitä. Kun ryske lakkaa, miehet nousevat. Aika ruokkia ipana. Miehet kävelevät ovelle, se on auki. Tarjotin tippuu kalahtaen. kahden sekunnin päästä miesten takit ovat poissa ja ovi sepposen selällään.
Tyttö juoksee, juoksee kuin maailmanloppu seuraisi häntä. Hän kuulee jarrujen kirskunaa ja auton valot paistavat hänen takaansa. Hän kiihdyttää vauhtia, juoksee aina vaan nopeampaa. Kuja kapenee, auto ei edes hidasta. Kuulu rikkoutuvan lasin helinää, metalin ääntä sen hankautuessa tiiltä vasten. Yhtäkkiä, paineaalto pyyhkäisee kujaa eteenpäin, korviahuumaava räjähdys kirii tytön korviin. Kirkaisu, lento, luun murtuminen. Tyttö nousee, ei katso taakseen.
Kuuluu koputus. Toinen. Äiti laskeutuu portaat alas, silmät itkusta punaisina. Hän kulkee hitaasti laahustaen eteisen halki. Hän avaa välioven ja lopulta ulko-oven. Sen takana on tyttö. "Olen kotona"
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
