kaipaus

"Antakaa mun olla!"
Kuului huuto pimeän huoneen perällä olevasta sängystä.
Sängyn päällä istui pieni tyttö jonka poskille valui kyyneleitä.
Tytöllä oli kädessään valokuva,
valokuvassa hymyili enkelikasvoinen ruskea hiuksinen poika ja tämä samainen pieni tyttö.
Miksi tyttö ei enään hymyillyt?
Missä oli tämä poika?

Poika oli poissa.
Poissa tuosta valokuvan paikasta,
poissa tytön läheltä.

Miksi tyttö sitten itki?
Itkikö hän siksi että oli yksin?
Vaiko siksi että valokuvan poikakin oli yksin?
Muistaisiko tämä poika pienen tytön vielä toisessakin paikassa?

Tyttö muisti kuinka poika oli sulkenut hänet syliinsä,
pyyhkinyt poskille vierineitä kyyneleitä, lohduttanut, tukenut ja rakastanut.
Hän otti kännykän käteensä ja lähetti tälle viestin jossa luki
"Rakastatko minua?"
Hetken kuluttua poika vastasi
"Vaikka meitä erottaisi kaikki maailman meret niin kyllä, Minä rakastan sinua nyt ja tulen aina rakastamaan! Älä sure pikkuinen, pian me taas tavataan"

Enään tyttö ei ollut surullinen,
hän kuivasi kyyneleensä ja hymyili.
Rakkautta ei edes välimatka voi rikkoa.