Hengitän raskaasti,
huohotan pelosta.
Hän seisoo vuoteeni jalkopäässä,
valmiina tulemaan päälleni,
satuttamaan taas.
Vino hymy, käden puristus nyrkkiin,
askel kohti minua.
Pulssini kiihtyy, tahdon oksentaa,
tyhjentää itseni tästä tunteesta.
"Se pn ohi pian, ei se satu, tehdään se kuin ennenkin"
hän sanoo kumartuessaan ylleni.
Taas olen alaston, aseeton,
haavoittuvainen pieni lapsi,
voimakkaan aikuisen edessä.
Siitä hetkestä lähtien,
sieluni on ollut arpinen - rikkinäinen,
irvikuva tasapainoisesta nuoresta.
Tahdon kohdata menneisyyteni,
katsoa sitä silmästä silmään,
sanoa mitä se oli,
jokin päivä minä vielä pystynkin,
kunhan ensin taistelen vielä vähän.
Selite:
Viattomuuden menetys liian aikaisin ja pakolla on kuin suuri pala sielustasi revittäisiin irti ja nakattaisiin piiloon. Sinulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin elää asian kanssa, eikä sen pitäisi olla niin...
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
