Mitä vain

Varastit sydämmeni ,
pyydän saisinko sen vielä ehjänä takaisin.
En koskaan pyytänyt tai pakottanut,
olin vain sinuun rakastanut.
Annoin aikaa,
annoin ilmaa,
annoinkohan itsestäni jopa liikaa.
Annoin kaikkeni kuitenkin,
jotta sinun olisi helpompi hengittää.
En halunnut satuttaa,
en koskaan edes koskettaa.

Olin aina niinkuin halusit ja sinulle hymyilin,
olin aina paikalla ku minua tarvitsit,
olin..
Tukesi ja turvasi,
koska sinua rakastin
ja teen niin kait edelleen, nyt olen vain rikki ja sekaisin
tulit niin monta kertaa takaisin ja lähdit uudelleen
niin, etten oikein perässäsi pysynyt.

En tiennyt mitä tahtoisit, vaikka sinut tunsinkin
tiesin milloin olit surullinen,
milloin onnellinen,
milloin yksinäinen
ja milloin vihainen.
Annoin sinun purkaa tunteesi minuun ja itse siitä kärsinkin,
muttet koskaan sanonut kiitos, sinua tarvitsen.
Teetkö niin, koskaan enää,
tartutko kädestä
halaat ja hymyilet ,
sanot ne sanat korvaani
tai naurat ja itket kanssani,
mutta haluan sinun tietävän, että jos tahdot vielä tuon kaiken takaisin....
Olen täällä vieläkin,
silti vaikka kaikki tuo satuttaa
kuuntelisin,
tukisin,
hymyilisin ja nauraisin
ja vaikka itkisin kanssasi aina, uudestaan
ja uudestaan
jos vain...
sitten olisimme onnellisia, niinkuin ennenkin.