Nimetön

Yksi huokaus, yksi epämääräinen valhe universumin laidalla surffaillen, epämääräinen salainen maailma sateenkaaren kirkkaamalla puolella ratsastaen läpi aikakausien valkella orilla kohti kesäistä, sumuista niittyä aamulla aikaisin, kun päivä nousee ja tuuli hengittää niskaani puun oksalla, sataa vettä niitty kastuu minä tanssin kuin mielipuoli tästä nautin ajattelen, lämmin sade, voiko sen parempaa olla nähdä ja tuntea se niityn tuoksu, kuinka se vetää minua yhä syvemmälle ajatuksiinini, sade taukoaa huomaan nukahtaneeni ja herään paikasta joka hetkessä oli kuin kesäinen niitty, nyt se näyttää enemmän raiskatulta, poltetulta ja tuhkaiselta. mitä paratiisille kävi, en näe kuin harmaata ja mustaa miten tuli oli tuhonnut tämän paikan ruusut vaihtuneet orapihlajoiksi, varpuset ja muut tirpuset korpeiksi jotka leivän murujen sijasta nokkivat pääkallosta roikkuvia ihon riekaleita, näen kuopan siellä sinä makaat aivan kuin viime kesänä tässä samassa paikassa pääsi minu sylissäni, nyt olet vain palanut ja korpit nokkivat sinua.