Rakkaani

Tyhjyyttä. Sitä sana rakkaus sai minut tuntemaan

Pelkkä aihe turhien runojen

Nainen kantoi miehensä kuvaa medaljongissaan

Se sai minut häntä paheksumaan

Kevät. Inhosin tuota vuodenaikaa

Luoja on sen hupsuille varannut

Tuolloin ilmassa pitäisi olla taikaa

En minä mitään sellaista huomannut

Ikuisesti yhdessä. Aivan varmasti juu.

Näinhän laukoo vain varhaisteini ihastunut

Kun pojan katse hänen silmistään heijastuu

Ja hellä hetki on henkensä salvannut

Katkera. Sitä olin, kyllä vain.

Vaan polkuni johti toisen kulkijan reitille

Ja kävellä hänen kanssaan hetken sain

Tiesin että olin tullut oikealle tielle

Lämpöä. Sitä hänessä heti tunsin

Hän todella sulatti jääni

Ja voi miten paljon minä halusin

Että hän kuulua sais elämääni

Hyväksymistä. Sitä rakkaus on

Täytyy toisen seistä suorassa

Kun itse on täysin voimaton

Siten kestämme myös vastatuulessa

Kipua. Sitäkin rakkaus on toisinaan

Kun itken, ei hän voi nauraa

Ja kun hän joutuu kipua kokemaan

Tunnen minäkin samalla tuskaa

Värejä. Niitä elämästäni löytyy nyt enemmän

Niiden sävyjä hän on minulle lahjoittanut

Voisi sanoa että sain uuden elämän

Vaikkei sisimpäni ole muuttunut

Sanoja. Niillä kiintymys ilmaistaan

Kun hän sanoo rakastavansa minua

En jätä vastaamatta: niin minäkin sinua

Sanoilla myös solmut aukaistaan

Virheitä. Niitäkin meistä kyllä löytyy

Sisimmästä sekä kuoresta

Mutta ne hyväksyä silti täytyy

Ei meistä kummastakaan povattu Messiasta.

Kosketus. Niin lämmin ja turvallinen

Maailman se saa pysähtymään

Sylissänsä olen onnellinen

Ja siksi siihen mä jään

Rakkaani.

Sinun puolestasi minä tekisin mitä vain

Sinun vuoksesi minä pidän huolen itsestäni

Sinun virheesi minä hyväksyn

Sinun vierelläsi olen ylpeä

Kiitos että olet olemassa