Muistatko hetken
kun katselimme tähtiä
pimenevinä talviöinä
Muurattuina punaisten kerrostalojen
varjoisaan katveeseen
Saatoimme maata tunteja lumihangessa
taivasta tuijottaen, kylmästä vapisten
Sinä teit lumienkeleitä, minä en.
Minä makasin vierelläsi, lähellä
niin että jokainen siipi jonka teit enkelillesi
kosketti minua varovasti
Tuo on Pikkukarhu, yritin viisaasti
Hymyilit ja heitit lumihiutaleita päälleni
Puistelin pehkoani ja tunsin aitoa iloa
Muistatko sen pihan, puisen keinun jossa keinuimme
kurjaa asuinseutua, rumaa arkkitehtuuria
tärkeämmät sanoisivat
mutta meille se oli maailma tähtikarttoineen
paratiisi ilman omenaa ja käärmettä.
Niin kirkaskatseisia kuin olimmekin
ja niin valmiina aikuisuuteen
Kiire oli vihollinen
aika meitä vastaan
Jos tapaisimme nyt,
tulisit lähelleni
On ihana päivä rakas
minä sanoisin
ja vanhenisin kanssasi hetken
Hymyilisit varovasti, kuin ujostellen
ja koskettaisit minua siivilläsi.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Aivan huikea, huikea kertomus, jota luin iho kananlihalla, henkeä pidätellen.. niin suunnaton lämpö ja tunne huokuu tekstistäsi, upeasti olet sen sanoiksi luonut.. tasoittelen hetken tunnetta ja taidan lukea vielä.. ja ehkä vielä..
Lumoava.
Tämän tunnelma on upea, haikeudessaan niin kaunis ja tuo loppu niin lämmin
tässä on ihana tunnelma. tykkään paljon :)
Voi haikeus. Upeita sanoja punottuna yhteen, hetken pieniä tilanteita, jotka kuitenkin ovat kantajalleen suurempia kuin maailmankaikkeus.
Niitä hetkiä, jotka tekevät elämän.
Voi jumaliste miten kaunista.
"ja vanhenisin kanssasi hetken
Hymyilisit varovasti, kuin ujostellen
ja koskettaisit minua siivilläsi."
Kauneinta mitä olen vähään aikaan lukenut.