Muutama matka

"Vakavien ratatöiden vuoksi emme tiedä kuinka pitkään matkamme viivästyy."


Hienoa. Tämä tästä vielä puuttuikin. Pistän kuulokkeet päähäni ja yritän unohtaa kaiken sen paskan, mikä niskaani on tänään jo kerennyt tulla. Lähtökin tuli täytenä yllätyksenä. Nyt pitäisi vain varoa että en nukahda pysäkkini ohi, mistä lähtee jatkoyhteys määränpäähäni.
"Ravintolavaunusta hei! Vaikka juna onkin myöhässä, me palvelemme teitä! Tulkaa siis vaunun numero neljä, jossa voitte odotella matkan jatkumista, jos edes pääsee jatkamaan"
Kuulutus kuuluu kuulokkeideni läpi häiritsevänkin hyvin. Kuuluttaja on ylipirteä nainen. Minä vihaan häntä. Haluaisin vain että juna jatkaisi jo matkaansa. Neljän tunnin istuminen on puuduttanut minut kokonaan ja tupakkakopissa elohopeamittari lähenteli kolmeakymmentä astetta eikä ilmanvaihto pelannut.

Junan liikkuessa aika meni nopeammin.
Maisemat vaihtuvat.
Mikään ei pysy samana.

Mutta nyt, 45 minuttia seisoen paikoillaan ei-missään.. se turhauttaa. Se sama mänty tismalleen samassa paikassa missä se oli kymmenen minuuttiakin sitten. Ja kymmenen minuuttia ennen sitä.

Päätän ilmoittaa Hänelle että olen myöhässä ainakin tunnin verran. Hän vastaa ja sanoo että minun ei ole järkeä jäädä Tikkurilassa pois, vaan että jäisin jo seuraavalla pysähdyspaikalla ja tulisin seuraavalla lähijunalla. Hän sanoo ettei voinut ilmoittaa aikaisemmin, koska Hänellä ei ollut numeroani.

Miksei? Minne Hän on numeroni hävittänyt? Minä en ole muuta tehnytkään öisin kuin ihaillut Hänen ihania tekstiviestejään itkien itseni onnesta uneen. Iltaisin katselen internetin syövereistä Hänen videoitaan, kuinka onnellisena Hän selittää nettipokerihuijauksista ja kuuntelen Hänen tekemäänsä musiikkia. Tuntuu kuin Hän puhuisi minulle, vaikka oikeasti Hän puhuu kaikelle muulle maailmalle.

Lahti. Suomen perse.
Lähijuna Z, osta lippu, odota hieman yli puoli tuntia.

"Seuraavana; Kerava"

Vihdoinkin. Sieltä Hän lupautui minut hakemaan.

Pakkasin taas liikaa tavaraa mukaani. En minä niillä mitään tekisi, tärkeintä oli että näkisin Hänet. Olin odottanut tätä koko kesän. Käteni tärisevät joko nikotiininpuutostilasta tai jännityksestä. En tiedä, en välitä. Kankaiset slip-on -kenkäni ovat litimärät astuessani huomaamattani lätäkköön. Kaatosade. Pian hiukseni kihartuisivat kosteudesta. Minua oksetti. En ollut koko päivänä syönyt mitään, ja nyt vatsaani oli paennut vielä satapäinen lauma perhosia.

Samalla lähijunalla tullut ulkomaalainen mies kysyy tönköllä englanninkielellä, tietäisinkö missä jokin rakennus olisi. En tiennyt. Hän katsoo häpeilemättömän huomattavasti märän paidan paljastamia rintojani. Minua ei kiinnosta; noin kymmenen metrin päässä minusta seisoo Hän. Siellä Hän on. Hän on juuri sellainen kuin oletin, ellei jotain parempaakin. Sydämeni oli pakahtua onnesta. Minun teki mieleni heittää matkatavarani märkään asfalttiin ja juosta hänen syliinsä, mutta en voinut. Olin täysin lamaantunut tuosta ihanasta näystä.

"Olet näemmä jo löytänyt uusia ystäviä" Hän sanoo ja vihjaa tekorusketuksesta oranssia ulkomaalaismiestä. En voi muuta kuin naurahtaa. Hän esittäytyy, aivan kuin en tietäisi, kuka Hän on. Olemme soitelleet ja viestitelleet toisillemme jo monen kuukauden ajan. Kyllä minä tiedän kuka Hän on.
Tiedän.
Tiedän.

Ja minä hukkua tänään hänen rakkauteensa.

Autossakaan ei toiminut ilmastointi. Ikkunat huurtuivat ja niitä sai kaiken aikaa olla hinkkaamassa että näkisi eteensä. Takapenkiltä Hänen ystävänsä tarjoaa minulle Jägermaisterpulloa jotta tuntisin oloni rentoutuneemmaksi. Näkyikö se noin selkeästi? Näen ensimmäistä kertaa miehen, johon olen kaksi kuukautta ollut syvästi ihastunut. Totta helvetissä minua jännittää.

Jätämme Hänen ystävänsä pois kyydistä. Nyt olemme kahden. Nyt alkaisi seuraava matka. Vanha talo tyhjillään, Hänen isänsä on vaimonsa ja lapsiensa kanssa mökkeilemässä. Hänkin on siellä vain käymässä, ei Hän siellä itse ole koskaan asunut. Minä en meinaa saada sanoja suustani. Että ihminen osaakin olla ujo. Punastelen ja hihitän kuin ärsyttävä pikkuteini konsanaan.

Kaljatölkki auki. Minä juon Giniä, hän Olvia. Kalja ei minulle maistu.

Hän käy toisessa huoneessa.
Ja tulee takaisin.

Mortteli ja siemenpusseja.
"Oletko syönyt tänään?"
"En mitään."
"Hyvä, pistetään sinulle siis vähemmän, kun nousee kuitenkin noin helpommin sinulle"


Maku oli hirvittävä.

Seuraava kaksi tuntia lisää matkustamista. Mutta Hänen kanssaan.

Kaikki murheet unohtuivat ja maailma hengitti meidän mukaamme. Sormeni haroivat hänen kauniin pitkiä hiuksiaan. Sain suudellä häntä nenänpäähän ja Hän nauroi ja teki samoin.
Hän ei ollut yhtään sellainen, kenestä olisin aikaisemmin ollut kiinnostunut. Mutta Hän oli täydellinen.

Matka päätyi vessanpönttöön. Oli helppoa oksentaa siideristä vaaleanpunaiseksi värjäytynyttä alkoholivettä ja sadoittain pienenpieniä siemeniä.

Nukuimme vierekkäin. Yö oli kaunis, yksi elämäni parhaita hetkiä.

Aamulla heräsin yksin.
Kello oli vasta vähän, en koskaan heräisi vapaaehtoisesti niin aikaisin.
Olin nukkunut ehkä kolme tuntia.
Heräsin siihen kun yritin tarrautua Häneen, mutta Hän ei ollut siinä.
Minne Hän oli mennyt?
Oliko kaikki unta?
Olinko muka tullut yksinäni täysin tuntemattomaan paikkaan nukkumaan parvisängyn alimmalle sängylle?

Hän oli yöllä vaihtanut sänkyä.
Hän ei osannut nukkua.
Ei saanut unta vierelläni.
Hän pyysi anteeksi.
Minä en sanonut mitään.
Tulin vielä makaamaan hänen vierelleen ja kuuntelemaan hänen nukkumistaan.
Minä en saanut enää unta. Halusin katsoa että Hän olisi siinä, nauttia hetkestä että voisin vain katsoa Häntä kun Hän siinä vielä olisi.

Kello tuli 12 ja hänen olisi lähdettävä bändiharjoituksiin.
Hän jätti minut juna-asemalle. Autolla ajo piti ottaa varovasti, sillä siementen järjestämä matka kestäisi itseasiassa vielä muutaman tunnin.
"Nähdään joskus" Hän sanoi hymyillen. Minä olisin halunnut halata häntä ja vuodattaa jo valmiista ikävästä joen kyynelilläni, mutta Hänellä oli kiire.

"Seuraavana Espoo"


Imeläntuoksuinen savu täytti huoneen.
"Oletko sä ihan kunnossa, sun ei enää kannattais varmaan hirveesti vetää."
Olin saapunut erään ystäväni luo.

"Sä oot ihan sekaisin."

Kyllä, olin sekaisin Hänestä. Minua itketti. En ollut kuullut hänestä pariin päivään mitään. Hän ei pitänytkään minusta. Hän itse vielä minulle aikaisemmin kertoi että minä olisin se joka joutuisi pettymään, että Hän ei muka ollut kovin ihmeellinen. Mutta hän tarjosi minulle mitä ihanimman matkan, jota en unohtaisi koskaan.