Aivan liian aikaisin,
lähti rakaspieni taivaisiin.
Nyt tähtenä kirkkaana loistat
ja surun mielestämme poistat.
Pilven reunalla nyt katsot meitä
ohjaat kulkemaan oikeita teitä.
Sut joskus vielä tavata saamme.
Silloin surut ja ilot yhdessä jaamme.
Muistoissamme olet ainiaan
etkä koskaan sieltä hävitä saa.
Suru kaipaukseksi muuttuu ajallaan
mut sydämemme sua takaisin halajaa.
Miksi vietiin meiltä niin pieni, niin rakas?
Voi kumpa vois kelloja siirtää takas!
Sut syliini nostaisin ja halaisin,
Irti susta koskaan en päästäisi.
Nyt sulla on hyvä olla siellä
yritän surun kyyneliä niellä.
Ymmärtää en mä voi,
miksi sinut meiltä vietiin pois!
Selite:
Marraskuu 2010 kirjoitettu runo pienestä pojasta
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
