Surun uni

Vaellan silloin kun kuu nukkuu
eivätkä sen suljetut luomet ole vielä
auringon polttamat
 
Nimeltä en kutsu niitä kukkia
joita eniten rakastan
tao, joka voidaan lausua ääneen
ei ole muuttumaton tao
 
Pysähdyn vanhoille raunioille
laventeli kukkii kivien raoista
voikukkien juuret vastustavat hellästi
ihmisen käden määrittelyä tässä maisemassa
 
Kun aurinko kurkistaa horisontista
ja punarinta laulaa uinuvassa koivussa
palaan kotiin, suruni jätän
raunioiden varjoihin lepäämään.