Sairas

Rikoit sydämeni ja löit minut maahan.
Olin nurkkaan ajettu eläin,
täynnä pakokauhua.

Silti vierelläsi kävelin,
kuin hakattu koira.
Sinuun luotin aina vain,
ja sain tarkan potkun uudestaan.

Jokainen lyönti osui oikeaan kohtaan,
jälkiä jättämättä ja tuottaen kipua

Tapoit minut henkisesti,
ja myrkytit sieluni pikku hiljaa.
Se mitä olen nyt,
on se mitä sinä olet minusta tehnyt.

Omaa syytäsi lienee kai,
että omatuntoni on kadonnut.
En tunne surua tai häpeää,
kun lyön sinua kymmenennen kerran
äidiltäsi saamallani lihaveitsellä.

Mieleni on niin musta,
että en kuule armon pyyntöjäsi.
Lyön niin kauan,
että asunnossamme leijailee kuoleman hiljaisuus.

Silloin sinä et lyö enää koskaan.