Conejo

Kylmät tuulenhenkäykset kutittelivat iholla ja sade piiskasi kasvoja. Kaukana horisontissa näkyi pieni auringonsäde, mutta muualla oli pimeää ja sumuista. Pieni ja loiva mäki kohosi edessäpäin. Mäen rinne oli täynnä polvenkorkuisia heinämättäitä ja nokkosia jotka sateen voimasta olivat taipuneet alas. Ainoastaan mäen päälle johtavalla hiekkapolulla ei kasvanut kasveja, mutta vesipuro juoksi iloisesti virraten polkua alas kovertaen hiljalleen uomaa maahan. Mäen laella kasvoi suuri tammi. Sen jykevät oksat olivat monia lapsia kantaneet, kun tammessa kiipeiltiin. Tammenterhoja olivat syöneet jo monet eri oravasukupolvet ja talitintit olivat jo vuosien ajan tehneet pesänsä tammen latvustoon. Joka kesä tämän tammen alla käytiin piknikillä ja siihen liittyy onnellisia muistoja jo sukupolvien ajan.

Mutta jokaisella asialla on myös se synkempi puoli, kuten on myös tällä tammella. Tämän tammen alla niin moni on saanut alkunsa ja vastaavasti lopettanut elämänsä. Jokaisessa tarinassa ja kertomuksessa on oltava se surullinenkin puoli, ja tämä on tammen tarina. Ihmisille se on tabu, joten asiasta vaietaan ja siitä puhumista pidetään syntinä. Tammen kaatamistakin ovat kyläläiset ajatelleet, vaan minkä tammi sille voi, että itsetuhoiset ihmiset näkevät sen jykevät oksat vain apuvälineinä kuolemiselle. Jos tammi osaisi puhua ja saisi sanoa sanansa, kertoisi se varmaan, ettei kaatamisesta ole mitään hyötyä. Kun tammi on eliminoitu pois, löytävät itsetuhoiset ihmiset uuden tavan kuolemiselle - pihakoivun, meren, viinan. Jos mereen hukuttautuu mies, aikovatko kyläläiset kuivattaa sen ikään kuin meri olisi miehen murhannut?