Ihvis

Ihvis ikinuorukainen silmipalon ettijä,
kuoloko sen kulkijaisen ikinäisen kestivä,
komirammin kahtaloaan hirujasti hipasi,
sylkijä sen sypikästi vihakasti unhasti.
Kutijainen kaski moisen helvettiinsä hirvetä,
itsepaisti luonuka on rilliänsä tekemä.
Koska Ihvis ikinuori itseinsä kolova,
oleeko sen sylkijänä itsekään niin puhtava.
Kutijainen, sylkijä on kumpainenkin komira,
ihvis ei sen tietämämmin ole myöskään puhtava.

Nättösemmin luulis olko tähkäläisen näkijä,
nuottasesti palovasti oli kasti sylkijä.
Sirkiästi sikäläänen on ku moinen upija,
muttei tähkäläinen olko valokylän tupuja.
Rautahirmu valovainen ihviksen ves rillillään,
tähkäläinen upija jas sirukasti vetemään.
Sirolinen tähkälä jäks sylkijälle oppijaks,
vaste kutijaisen juka upijaista varottaks.

Ihvis pikku haavolainen upijaansa itkevä,
tiettänönnä kun ei tähkäläinen sitä vetejä.
Kaski vainen sylkijäänsä rilliänsä parama,
jotta joskin valovainen sinnennensä halava.
Vartimatta tähkäläänsä kutijainen kulkema,
luulivainen turvajansa olematta tuhkaja.
Nättönen, kuis upija on tähkäläinen veräjä,
uppolukset rillimaan soa sirojalan sylkijä.