Tuijotan tyhjyyteen.
Ajatukset vellovat päässäni.
Tunnen oloni pieneksi ja voimattomaksi.
Sisälläni on suuri paha olo,
jota syvä huokauskaan ei poista.
Tiedän, että minun on selviydyttävä tästä itse.
Välillä kuitenkin toivon,
että joku tulisi ja pelastaisi minut.
Olen eksyksissä.
Olen kadottanut suunnan.
Harhailen epätoivoisena ja yritän hapuilla tietäni eteenpäin.
Olen väsynyt.
Olen voimaton.
Tekisi mieli luovuttaa.
Kunpa joku tulisi ja kantaisi minut kotiin.
Huuleni hymyilevät,
mutta silmäni eivät.
Nauran,
mutta nauruni kaikuu tyhjyyttä.
Yritän kulkea eteen päin,
mutta aina kun otan askeleen,
tuntuu kuin ottaisin kaksi askelta taakse.
Tahtoisin itkeä pahaa oloani,
mutta olen kuiva kyyneleistä.
Tule ja nosta minut syliisi.
Selite:
Runo rakkauden ja elämän tuskasta.
Ihminen -maapallon elävistä älykkäin.
Lyödäänkö vetoa, että sopulikaan ei ole näin eksyksisssä, vaikka olisi yksin keskellä tundraa...
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Tosi kaunis runo.. Se on niin koskettava..
mutta tarkoitit kai olen kadottanut suunnan ja huuleni hymyilevät.. Tää on mulle osittain tuttu tunne viime vuoden lopusta.. Ainakin tuo loppu.. Hyvin oot kuvaillu nuo tunteet..