Posliininukke

Kalpea aurinko valkealla taivaalla
heijastaa kylmenneen ruumiisi
taaksejäänyttä lämpöä

Hävitit unelmasi siniseen veteen
syksyn keltaisiin lehtiin
talven lumiin
ja kevään soliseviin puroihin

Kivinen tie rikkoi herkät varpaasi
jättäen verijälkiä
norsunluunvalkoiseen
marmoriseen ihoosi

Olit kuin posliininukke
vanhan rouvan kirjahyllyssä
mutta jonka lapsenlapset leikeissään
pudottivat lattialle - ja se hajosi

Maailma pirstoi haaveesi
hävitti muistosi
ja sai sinut unohtamaan
itsesi ja toiveesi

Etkä enää välittänyt
vaikka tuuli puhalsi lävitsesi
kaihersi onttoa sydäntäsi
routasi sisimpäsi

Jäänsiniset silmäsi
muuttuivat harmaiksi
kuolleiksi
ja lopulta - hajosit tuhkaksi