Ystävyys

YSTÄVYYS

Oli syksy, pakkanen kerrassaan,
yöni valvoin metsässä siellä.
Näin rukoillen, turvaten Jumalaan,
yhä uskoen, lohtu on siellä.

Olin tuntenut voimaa – suurtakin
sen pidätyssellissä tuntea sain
keskellä suurimman sieluni vaivan.

Nyt odotin taasen, yksin vain
missä viipyy nyt apu tuo taivaan.

Ei apua tullut, kuin käskyn vaan
joku sanonut ois, nyt kävelemään
jo lähde, tiennyt en minne.

Kun lähdin, viereeni varjon sain
joka kalmana kulki mun vierelläin
ja kouristi rintani kokooan.

Ja kuiske niin outo korvissain
jo kuului, tuon hyisen olennon vain,
kohta tuonen maille me tullaan.

Minä koitin hokea , toistaa vaan
lupa annettu mulle, minä uskoa saan,
löydän todistajankin sulle.

Se nauroi, peräti ilkkui näin,
olis vielökin hommia, ystäväin,
nyt teetkin työsi vain mulle.

Sulla taitoja on, tiedän sen kerrassaan
mutta otteeni, kuoleman, irroitan vaan
kun käännät selkäsi sille
jota vapahtajaksesi luulet vain
mutta mulla on reissusi tiedossain
ja pärjätä voin vaikka mille.

Sinä syntisi tunnustat, uutta teet
ei kestä ne hentoiset tekeleet,
kun taivahan portille tullaan.

Mutta meilläpä rautainen mahti on,
kas kuoleman laki on voittamaton.
Joko riittää näyttöni sulle?

Minä sanoin, okei, totuus on tää,
oli mullakin ystävä kerran.

Sitä lystiä kuitenkaan et nää,
vaikka luulet kaikessa mahdissas
ja kuinka sä näyttäisit kauhujas,
että sanoisin, syy on Herran.

Vaikka jättämään joudukin ystävän sen
joka aina mua tielläni auttoi,
olen ollut veljenä ylhäisen,
tosin väärin kai elänyt, muukalainen,
mutta vielä on luontoa mulla.

Pidä rahasi, tulla voin ilmankin
jos pakko on tulla nyt tässä.

Tosin kaiho rinnassa pohjaton
ja mieluummin elämässä
minä olisin halunnut tietäni jatkaa,
mutta pakko oli kulkea samaa matkaa.

Nyt tajusin, katkerana vain,
oli heikko se uskoni mulla
johon kasteesta, ripistä, voimaa hain,
tämän siitä palkakseni sain,
on osani tuonelan kehto.

Tuo hyytävä ystävä seurassain
minä tilasin autokyydin.
Sanoin kyytimiehelle, mailselle vain,
meillä seuraa on muutakin, huomaa et vain,
mulla uusi on sopimusehto.

Siispä otankin lopputilin ja
rahat mitkä on sisällä siellä
voit velkaini maksuiksi vapaasti käyttää
vouti ne sinulle auliisti näyttää,

En tarvitse rahoja silellä
mihin tämän on matkani määrä

Näin sanelin kyytimiehelle näin
oli muutakin ajatustyötä.
Jos saan, kai vielä toivoa saan
että lapsuuskotiini kuolemaan
minut veisit, on voimia myötä.

Näin lausuin, itsekseni nyt
sain kokea ihmeen uuden,
kun loppuivat jäiset ne hyväilyt
ja aivan kuin vieress' ois käväissyt
tuo lempeä ystävä taasen.

Tuska kaikki oli poissa, nyt ymmärsin, totta
se kertomus on, ei satu:

Hän sanoi, minä kuoleman voittanut olen,
mutta sitä, ihminen, kadu,
jos taivaaseen itse rakennat tien,
oman uskosi varassa, vyvien töiden
tai luvalla muiden aukasijain

Voin näyttää, se valta on yksin mulla.
Se ollut on aikojen alusta asti,
sitä valtaa ei kumoa kukaan.
Mutta aina on joku lahko tai kasti
leikkinyt Pietaria vaan.

Kun ristillä lausuin, äitisi on tuossa,
sinä kallio vahva ja luja.
Se olisko lupa nyt kaikille vaan
jo alkaa voimalla veisaamaan,
sinut helvettiin heitetään, rujo.

Tämän kuulin, ymmärsin Ystävä nyt
oli piirtänyt merkkinsä minuun,
ja sama ovi on voimassa vaan,
minkä viisaat heittivät sivuun.

Toi ilon se naiselle luona kaivon
jossa astian täytti hän aikanaan.
Kuka tänään tuntee sen tuskan ja vaivan
joka lähimmäistänsä painaakaan.

Ja esikoinen kun haluat olla,
minä sanon tämän tosissaan,
olet mukana samalla tuomiolla
ja omalla ristillä tunnustaa saat:

Herra, vuoksi tekoini mun,
ryövärinä tässä sinun vierellä oon,
se on oikein, jospa vain muistaisit mua
kun saavut omaasi asuntoon.