Pieni ihminen vailla päänmäärää kulkee pitkin meren rantaa,
hyräilen auringon laskiessa horisontin taa.
Istahtaa pieni ihminen rannalle pienen mäennyppylän päälle katselemaan
luonnon omaa taideteosta,
auringonlaskua.
Samalla pirukin ja enkeli istahtivat pienen ihmisen viereen,
keskeyttäen iänikuisen nahistelunsa.
Kaik kolme olivat jälleen kerran haltioissaan luontoäidin mestariteoksesta.
Istuivat he katselemassa auringonlaskua,
katselivat tähtiä ja auringon nousua.
Oli laskeuntunut rikkountumaton rauha, jota hiljainen tuuli hiljaa säesti.
Selite:
Kuten otsikkoki kertoo, kysessä on vanhempi versio.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
