Joskus aamuyöllä hyppään
pohjoisen junaan
katson miten maisemat muuttuvat
yhä tasaisemmiksi
hengitykseni tasaantuu
Luulin olevani sitä mitä en olekaan
turhat luulot karisee
kun pääsee elämää maistamaan
kunpa en olisi koskaan lähtenytkään
Ihailin heitä jotka uskalsivat
He uhmasivat kaikkea
tuonpuoleistakin
Heidän silmissään näkyi ilo
sen minäkin halusin omiin silmiini
Nyt olen yksin ja kadoksissa
jossain rajan takana
ovat he kaikki jotka menetin
Tulkaa ja ottakaa minut takaisin
annan maailmalle anteeksi
Tulkaa ja antakaa minulle se täyttymys
mitä lähdin etsimään
Joskus aamuyöllä
pohjoisen junassa
Tuulenvire kasvoillani avonaisesta ikkunasta
Katson taivasta ja tunnen olevani siellä
kunhan paha olo katoaa ja tämä vaikuttaa
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Hyviä pohdintoja ja rinnastuksia, etenkin tuo alun tasaantuminen. Elämää voisi hyvinkin ajatella liikkuvan junan ikkunasta näkyvänä, vaihtelevana maisemana. Saa miettimään, miltä kertojan mielenmaisema näyttää paluumatkalla?