Säiliön pohjalla
minä muistan mitä oli
valo (ja on yhä)
Korkeissa paikoissa
kauriin silmät;
Luulen että sinä voit pelastaa minut
tunkeutumalla sisääni
pehmeästi kuin veitsi tai
pumpulia suussa
Mutta eihän kukaan voi
tietenkään
Varmoin ottein kohti
tuntemamme maailman tuhoutumista
Mukapelastus
Seuraava aamu:
Istun keskilattialla ja nukun syvässä humalassa
kädet sidottuna
syvään
syvään
voimattomuuteen
Pian herään ja tiedän väistämättä ja varmasti
missä olen.
Selite:
Sorry.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Ihanan monitulkintainen tämä runo. Eh, en osaa arvioida kehittävästi. Mutta hyviä kielikuvia tässä on, erittäin kerronnallista, ja silti kaikki ei heti avaudu (tai avautuu sillä sillä lailla kuin lukija sen itse haluaa tulkita). Kiitos tästä!
Kannattaa jatkaa, osaat todellakin kirjoittaa. :)