Nimetön

Sekavia unia ja herään aamuyöllä perjantaina ensin hämmentyneenä ja sitten säikähtäen. Näen unta Matista ja se sanoo outoja asioita ja me istutaan sen sängyllä ja tiedän, että se on kuollut. Se sanoo asioita, joita en ymmärrä. Herään ja mietin, että se on kuollut ja että näin samankaltaisen unen viimeksi vuosikausia sitten juuri sinä yönä kun se kuoli. Tuntuu hämmentyneeltä enkä tiedä mitä ajatella. Siinä unessa Matti pussaa aina poskelle ja ihan hetken se tuntuu edelleen elossaolevalta, mutta se aina sanoo hyvästi enkä heti ymmärrä miksi, kunnes se taas valkenee.
Päivän aikana unohdan sen unen ja H soittaa ja kysyy voinko lähteä auttamaan sitä yhden asian kanssa lauantaina, lupaan lähteä ja kysyn voidaanko käydä isän kautta, kun ajataan sinne suuntaan, koska haluan viedä jotain sukujuttuja, joita etsin sille historiankirjoista ja historiikeistä. Lauantaina käydään ensin hoitamassa H:n asiat ja sitten mennään isälle. Se sanoo, että olen tehnyt kauhean työn ja nauran vaan, että ihan helppoahan se on, kun joku muu on jo selvittänyt suvun historian 1500-luvulle ja niistä kaikista esi-isistä löytyy paljon tietoa. Isä haluaa antaa minulle kaikki suvun vanhat valokuvat ja vanhat talokirjat, testamentit ynnä muut paperit, joita on ainakin 1800-luvun alusta asti. En suostu ottamaan niitä, mutta katsellaan niitä ja löydetään samalla kasa papan kunniamerkkejä ja niiden rikkinäisiä myöntökirjoja. Lupaan yrittää selvittää mitä mikin on. Isä sanoo, että pappa ei koskaan puhunut sodasta mitään, niin ei itse tiedä. Sen ainoastaan sanoo muistaneensa, että kun se kaikkien sotien jälkeen haavottui Lapin sodassa ja oli kuukauden ollut sotasairaaloissa toisella puolella Suomea eikä sitä vielä katsottu terveeksi niin se päätti, että ei jää makailemaan sinne, kun kotonakin tarvitaan, kun on vaimo ja lapset ja lähti menemään ilman lupaa ja isän mielestä sen sotilasarvoa alennettiin sen tottelemattomuuden vuoksi pykälällä. Naurattaa ja sanon, että ihan hyvä, että osasi käyttää omaa järkeään. Isä sanoo, että sen siitä kyllä muistaa aina, että se ei koskaan pelännyt yhtään mitään eikä muista ainoaakaan kertaa, että se olisi edes säikähtänyt. Sanon, että itsekin muistan, että se oli kauhean rauhallinen. Isä kertoo, että ne oli joskus pellolla nostamassa heiniä seipäille ja salama löi viereiseen heinäseipääseen niin, että koko seipään kärki meni ihan palasiksi, niin se ei edes hätkähtänyt ja sanoi vaan, että "lapset, tuon alle on turha enää mennä sadetta pitelemään", kun ne meni välillä heinän alle sateensuojaan. Ja se sanoo, että ne oli kaikki ihan säikähdyksissä vielä pitkään sen jälkeen, mutta pappa ei edes hätkähtänyt. Sitten se kertoo että kun ne rakensi navettaa, niin muurari oli tullut sisään sanomaan mummulle, että siellä se pappa kävelee edestakaisin kattotuoleja varten laitettuja lautoja pitkin katon yli ja se muurari oli näyttänyt järkyttyneeltä ja oli kysynyt, että onkohan ihan viisasta. Mietin mielessäni, että mistä isä ja minä ollaan sitten peritty korkeanpaikankammo. Isä kertoo vielä, että se maalasi talon aina usein ja kokonaan yksin ylhäältä, vaikka se on suuri ja korkea talo ja laittoi maaliämpärin roikkumaan aina sähköjohtoon ja seisoi tikapuiden ylimmällä askelmalla. Mietin miten tikapuut pysyy edes pystyssä jos seisoo ylimmällä askelmalla.
Kun lähdetään ja käydään tankkaamassa keskustassa, niin isän entisen avovaimon tytär tunnistaa ja moikkaa. H kysyy kuka se on ja kerron, että oltiin samalla luokalla ala-asteella ja ne asui meillä sitten, kun isä ja sen äiti seurusteli. H kysyy miksi näytän happamalta ja sanon, että en tykännyt niistä yhtään. Se kysyy miksi ja kauanko ne asui siellä. Kerron ja sanon, että en vaan tykännyt. En niistä lapsista enkä siitä naisesta, kun senkin tunsin aikaisemmin, kun se oli meidän ala-asteen opettaja. H sanoo, että en vaan tykännyt, kun isä alkoi seurustella. Sanon, että ei se siitä ollut kiinni. H sanoo, että se olisi ainakin vihainen, jos sen vanhemmat eroaisi ja jompikumpi alkaisi seurustella. Sanon että outoa ja en kyllä itse ole, mutta en vaan tykännyt niistä. Sanon, että se tyttö oli aina jotenkin tyhmä, vähän ärsyttävä ja nolo huonolla tavalla. H nauraa, että olin siis niin kuin kaikki muutkin ja syrjin opettajien lapsia, koska ne oli noloja. Sanon, että en syrjinyt ketään, vaikka en kaikista tykännyt. Se haluaa tietää miksi en tykännyt niistä ja sanon, että se nainen ammutti kisut, kun se muutti sinne koiriensa ja lapsiensa kanssa. En viitsi ajatella asiaa enempää. Ja se tytär oli ihan erilainen kuin minä, käytti aina jotain horses-villapaitoja ja muutenkin oli jotenkin täysin erilainen. H haluaa tietää miten. Sanon, että se seurusteli kauhean nuorena ja kaverini aina nauroivat, kun sillä oli irc-galleriassa joskus 14-vuotiaana jotain "aamusexi tekee iloisexi"-juttuja ja minua ne lähinnä oksetti. H:ta naurattaa, sanon että älä naura, oikeasti oksetti. Lisään, että ajattelin myös, että isä saisi jonkun paremman, koska se nainen on vähän sellainen tietynlainen. H kysyy minkälainen. Sanon, että pitääkö todella selittää ja se väittää ettei ymmärrä. Sanon, että olen pitänyt sitä aina vähän sellaisena kylän horona, koska se aina iskee nopeasti uuden miehen ja oli silloinkin asunut varmaan 5 eri tutun miehen kanssa. H sanoo, että mutta nyt isälläni on parempi nainen ja voin olla iloinen. Nauran ja sanon, että voin myös käydä siellä ja sanon, että en tykännyt silloin käydä. Se nainen ja tytär aina haukkuivat kaikkia poikia kilpaa, sellaisiakin jotka olivat minun ystäviä ja niillä oli mielestään oikeus arvostella niitä ja pitää niiden "touhua järkyttävänä". Matti tulee mieleeni ja pala nousee kurkkuun. H kysyy jotain ja en saa vastattua ja se kysyy mikä on. Sanoin, että näin vaan yhden oudon unen ja nyt se asia tuli niistä mieleen. H haluaa kuulla. Suututtaa ja on paha mieli, kun mietin asiaa. Sanon, että ne ärsytti joskus aivan loputtomasti ja niiden lempihaukkumiskohde oli yksi Matti, josta tykkäsin kovasti, vaikka ei ne sitä tienneet. Kerron, että sillä Matilla ja sen veljellä oli aika rankka lapsuus tai että niiden isä oli aika kamala. Eikä niistä aina oikein kukaan huolehtinut. Kerron, että olin tosi ihastunut siihen Mattiin ja se oli aina sellainen, että se ei oikein sietänyt auktoriteettejä ja laittoi aina vastaan jos se ei tykännyt jostain, niin ei tavallaan ihmekään että se nainen haukkui sitä. Minä jotenkin pidin siitä Matista hurjasti juuri siksi ja se oli joskus vähän sikamainen, mutta ei koskaan syvällä sisimmässään. H kysyy miten niin. Nauran, että no ehkä viimeisiä kertoja, kun näin sitä useasti, ylä-asteen aikoihin, niin se aina kutsui mua hassulla lempinimellä ja varmaan oli huomannut, että olin ihastunut siihen ja vaikka se oli vähän sika joillekin joskus, niin aina kun olin viimeisenä ruokajonossa ja niiden luokan vuoro tuli, niin se tuli aina sinne väärään jonoon kavereidensa kanssa eikä suostunut menemään oikeaan jonoon, vaikka joku ruokasalivalvoja joskus urputti. Ja jonain ihan viimeisinä päivinä sen sikakaveri sanoi, että nyt on sun viimeinen tilaisuus puristaa sitä pyllystä ja se muuttui jotenkin ihan kauhean ujoksi ja melkein löi sitä kaveriaan, kun se ei lopettanut. Ja muutenkin istuttiin usein naulakoiden alla toisiamme vastapäätä ja se oli jotenkin erilaista aina. Kerron, että sitten kun se pääsi sieltä pois, niin joku aamu koulussa kaverit puhui jostakusta, joka oli tappanut itsensä ja tulin kesken keskustelua ja tuntui, että sydän valahti johonkin ja mietin vaan, että "ei Matti, ei Matti, ei Matti..." Se oli se sen veli. Tuntui ihan hirveältä. Kerron, että samana päivänä joku ihan hemmetin ärsyttävä poika leikki tappavansa yhtä kaveriani ja sanoi sille että "kuolet niin kuin Matin veli" eikä laskenut irti, vaikka se alkoi itkeä ja yhdet kaverini irrottivat sen ja se vaan nauroi. Sitten koulun jälkeen odotin kyytiä kotiin, koska jouduin menemään sen isän avovaimon ja sen tyttären kyydissä ja pihalla yksi kaverini tuli sanomaan, että Matti kävi juuri lyömässä sitä ääliö poikaa, kun se tyttö oli soittanut sille itkien. Ja ehkä 2 minuutin päästä näin sen siinä pihalla, kun se käveli vastaan ja tuli vaan niin kauhea huoli ja se hymyili ihan yhtä aurinkoisesti kuin aina ja mietin, että sen hymy pysyy miljoona kertaa paremmin kuin mun ja isän enkä ehkä koskaan ole nähnyt ketään joka pystyy hymyillä yhtä aukottomasti. Vaan jonkun tosi pienen sadasosan sen hymyssä oli aukko, kun meidän katseet kohtasi, niin se näytti ehkä sekunnin sadasosan silmistä surulliselta ja tulin siitä ihan kauhean surulliseksi. Sitten autossa se tyttö alkoi haukkua Mattia, että "mikä ääliö, tulee vaan vetämään sitä poikaa turpaan, eikö pitäisi olla rikos, että se tulee koulun alueelle..." yms. ja se sen äiti yhtyi siihen, että "voisi pysyä poissa, kun ollaan eroon siitä päästy ja jouduttu kestämään sitä yliaikaa, kun jäi luokalleenkin" Olin niin viittä vaille kirkumassa ja meinasin huutaa niille täyttä kurkkua mitä empatiakyvyttömiä ääliöitä ne on, mutta isän takia hillitsin itseni ja puristin koko matkan kynsiä reiteeni, koska olin niin vihainen. H sanoo, että kuulostavat todella ääliöiltä ja se sanoo, että ehkä joku puhui hänestäkin niin silloin veljensä tapauksessa. Sanon, että jotkut ihmiset ovat vaan kusipäitä. H sanoo, että sen äidinkielenopettaja laittoi sen jälki-istuntoon, kun se kirjoitti esseen itsemurhasta ja siitä, miksi se on hyvä ratkaisu. Tulen vihaiseksi ja sanon, että ei ole todellista. H sanoo, että no mitä siitä, kasvatustieteilijät ovat kusipäitä. Sanon, että näköjään. Se sanoo, että kun oli töissä yliopistolla, niin sen huomasi. Lääkärit ja kasvatustieteilijät ovat kaikkein kusipäisintä porukkaa. Nauran, että niin ne lääkärit kuulemma on ja melkein lobotomian tarvisi, että niiden opiskeluseuraa kestäisi. H sanoo, että oikeasti. Sanon, että myös kaikki horses-paitaiset ovat kusipäitä ja nauran. Kerron vielä kuinka Matti kuoli ja sanon, että sen ajattelemisesta tulee jostain syystä edelleen tosi surullinen olo.
Maanantaina katson aamulla sähköpostit ja sinne on tullut koululta 4 viestiä siitä, että ***** on tehnyt torstain ja perjantain välisenä yönä itsemurhan. En pysty ymmärtämään, että se on kuollut, että sitä ei ole enää olemassa. Tajuan sen unen. Alan miettiä ja tajuan, että se oli todella paljon samankaltainen kuin Matti. Sillä oli samanlainen nahkatakki ja se joi ihan liikaa ja sanoi aina vastaan, jos jokin opettettu asia kuulosti vammaiselta. Tekee mieli ajatella, että helvetin sika, kun et viitsinyt elää. Tuntuu että sen viimeiset sanat kaikuu korvissa. Mietin kuinka se aina tiesi kaiken ja kuinka viimeisen kerran kun juttelin sen kanssa, juostiin ****:n kanssa sen luo lapsekkaan tyttömäisesti ja sanottiin, että *****, meillä on sulle asiaa! ja se meni vähän hämmentyneeksi ja sitten kerrottiin sille ehkä miljoona tyhmää juttua. Ja se aina näytti siltä, että olin tosi yllättänyt jos näin sitä koskaan aamulla, vaikka näin sitä useasti aamulla, mutta sitten se vaan saattoi jäädä viikoiksi pois, jos sitä ei kiinnostanut. Ja mietin aina, että kaikki tyhmät opetukset kestää miljoona kertaa paremmin, jos sekin on samalla luennolla, koska se on ehtinyt sanoa jo jotain siinä vaiheessa, kun ei enää itse kestäisi.
Pitää viedä papereita ja törmään tuutoropettajaan ja se näyttää järkyttyneeltä ja kysyy mitenkän pärjään tapahtuneen kanssa. Sanon, että ei mulla tässä mitään. Se kysyy tarvisinko keskusteluapua, sanon että en tarvitse. Se näyttää kauhean surulliselta ja katsoo vain ja odottaa, että sanon jotain. Sitten se vielä varmistaa, että en halua keskustella kenenkään kanssa. Sanon etten halua. Puolet ihmisistä on jossain muualla. En jaksa olla siellä, S on ulkomailla, kotona tuntuu oudolta. Kun soitan se sanoo, että ota lentokone alle ja se tuntuu parhaimmalta idealta pitkiin aikoihin.