Joka päivä, aina, ikuisesti..

Tyttö käveli pitkin siltaa. Hänen askeleensa kaikuivat ja kantautuivat kauas pois, ilman, että kukaan kuuli. Hän oli yksin. Hän oli yksin elämässä nyt, sen ajan, mitä hän itselleen vielä antoi. Ei kauaa..


Tyttö pysähtyi ja katsoi taakseen. Ei mitään. Ei siellä ollut ennenkään ollut ketään. Ei kerään ottamassa vastaan, jos horjahtaisi. Jos horjahtaisi alas, takaisin sinne. Sinne, mistä ei pääse pois.


Kyynel valahti tytön poskelle, murtui ja hävisi pois. Se oli täynnä tuskaa. Tuska murtui, vain muisto kyyneleestä ja tunne tuskasta jäi. Pian sekin olisi poissa..


Tyttö kuiskasi hiljaa; Paluuta ei ole.. Hän kohotti katseensa ylös ja näki mustan taivaan. Edes kuu ei viitsinyt valaista hänen tietään. Hän nousi sillan kaiteelle seisomaan ja kohotti kätensäilmaan, kuin odottaen, että edes joku ottaisi syliin. Mutta ei, kukaan ei ottanut..


Tuuli valeli tytön hiuksia kuin kuiskaten; Vaikka lähdin pois, olen silti aina kanssasi ja rakastan sinua..


Toinen kyynel valahti tytön poskelle, mutta se ei murtunut, vaan tippui alas ja hävisi pois. Siinä kyyneleessä ei enää ollut tuskaa. Ei enää sitä pelkoa ja vaikerrusta. Tyttö oli pyytänyt; Rakastathan minua, vaikka tapahtuisi mitä.. Ja saanut vastauksen; Joka päivä, aina, ikuisesti..


Joku oli ottanut hänet vastaan.. <3