On aika avata salaperäinen kirja,
jonka esi-isät meil säästi.
Tiimalasin hiekka jo loppuun on valunut,
ja aika salaperäisen verhon edestä vetää,
tuon suuria taikuuksia sisältävän kirjan edestä.
Esi-isät taikoja keräs, niil lemmenjuomia keit,
ja loitsuja lausui.
Tuo menneisyys, tuo tulevaisuus,
ah, kuin pergamenttirullia avas, niin selvis mulle,
tuo suvun suurin salaisuus.
Tuo tulevaisuus, tuo menneisyys,
oh, kun toivois et menneisiin aikoihin takas palata vois.
Tuonne mysteerien ja taikuuksien maailmaan, takas unicornien ja keijujen luo.
tuonne tarujen ja magian mannuille.
Suljit pergamentin salaperäisellä verholla kirjojen joukkoon taas,
kunnes uusi tiedonhaluinen sukupolvi löytää,
salaisuuksien salaisuuden,
tuon tuntemattoman kirjan, jonka sivut täynnä taikuutta on.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
hmm... kyllä tämä ihan kiva runo oli, suht hyväkin.
tykkäsin siitä, että et paljastanut, mitä siinä pergamentissa oli ja siitä, että aika tulee ja menee, ja sitten pitää odottaa taas pitkään, että tulee aika.
mutta sen sanon sinulle, että jos ei ole riimejä, ei ole tarvetta lyhentää sanoja - ainakaan noin paljon... tässä runossa se ei häiritse yhtä paljon kuin joissain muissa.
todella hyvä runo=)