Tunteiden vuoristoradalla

Mennään pohjoiseen, mennään itään.
Äh, tuleeko tästä sittenkään mitään?
Suunta etelään ja sieltä länteen,
Mitä mä sun kanssa oikein teen?

Toisena päivänä juttu on ihan selkeä,
oot oma rakas sä ja mulle niin tärkeä.
Päivänä toisena niin selvä ei ookaan juttu,
tuntuu kuin vastaan kävelisi vain puoli tuttu.

Olen tunteiltani joskus ailahtelava rapu,
mut se on myös mun suojakilpi ja apu.
Kun tunteet ristiin rastiin poukkoilee,
etsin merkityksiä, vastauksia, jotka mua ohjailee.

Kulta, muru, mun oma rakas.
kuitenkin joskus niin kylmä ja vieras.
Mietin haluanko sinuun sitoutua?
Voinko luottaa, uskoa, turvautua?

Ilkeät sanat satuttaa, tekee kipeää.
kauniit sanat ja teot meitä lähentää.
Ahdistaa tämä tunteiden vuoristorata.
Haluan elämän olevan kuin kevyt junarata.

Juna, mikä rauhallisesti puksuttaa,
eteenpäin meitä raiteilla kuljettaa.
Ohjaa mutkissa oikeille reiteille,
pysähtyy välillä elämän asemille.

Mut tällä hetkellä elämä,
on kaikkea muuta kuin kepeä.
On paljon vastuuta ja tekemistä,
niin vähän aikaa ja siks paljon stressiä.

Elämä joskus uuvuttaa, meitä väsyttää,
siks kotona ois tärkeää voida hengähtää.
Viettää yhteistä ihanaa arkea,
kumppanin kanssa rauhaisaa eloa.

Toivon, et arki yhteinen voisi olla,
seesteistä ja rauhallista.
Joskus mukavan vaaleanpunaista,
sellaista pehmeää ja kotoisan turvallista.

En halua kotiini kiukkua tai kirosanoja,
ne luovat turhaan energiaa negatiivista.
En kaipaa ylimääräistä jännitettä,
meidän välille ikäviä tunteita, kipinöitä.

Haluan olla yhdessä, ihan vaan rakastaa.
Olla ihan lähellä, tulevaisuuteenkin kurkistaa.
Ymmärrä, et nää fiilikset ei oo jokapäiväisiä,
mut joskus riidan jälkeen vähän ikäviä.

Tiedä tää, oot tärkeä ja rakas,
mulle varmaan mies just ihan paras.
Mut silti joskus mielessäin pohdin,
olenko yhdessä tarpeeksi onnellinen?