seisoin aivan kuilun reunalla,
tunnen kasvoillani tuulen,
joka kuilun pohjalta puhaltaa,
korviini se kuulostaa puheelta,
viettelevältä houkutukselta,
lupaukselta paremmasta.
" Ota askel "
" Viimeinen jäljellä oleva askel "
" Kaikki tulee olemaan hyvin "
En ole enää varma valinnastani.
" Et tunne kipua "
" Se on helppoa "
" Vain yksi askel "
" Kuljit vuosia kohti tätä "
" Nyt ei ole aika epäröidä "
Mutta...
" Ei mitään muttia "
" ASTU "
" ASTU "
" ASTU "
" ASTU "
vain yksi askel.
ääni valehteli.
tunsin kyllä kipua.
hirvittävää kipua.
minua alkoi naurattaa.
nauroin sydämeni pohjasta.
nauroin, kunnes itkin.
niin.
kivusta tiesin.
minun täytyisi hyvittää.
hyvittää kaikki pahat tekoni.
kivusta sen tiesin.
ASKEL TAAKSEPÄIN.
olin elossa.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Tässä oli kyllä tunnelma kohillaan!
Huikea runo!
Mukaansa tempaava kertomus. Todella koskettava :)
Aika hyvin kuvattu tuo äänijuttu... Astu Astu Astu... Varsinkin kun en usko että kyseessä on vaan psykologinen mekanismi eli ihmisen halu paeta. Näen että taustalla on henkivalta josta Jeesus sanoi, että se on "tullut varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan". Kristittynä ajattelen että tekoja ei voi hyvittää mutta ne voi saada anteeksi. Ilman sitä tietoisuutta kuolema (ja iankaikkisuus) olisi pelottava. Armo ja itseymmärrys antavat myös voimaa elää paremmin... Vaikuttava kertomus, tapahtumaketju. Hieno lopetus. Elämä monine tunteineen, joskus ahdistavineenkin, on lahja.