Pilvilinnoissa

Korvissani kaikuu ihmisten huutoja...

"Tule nyt jo alas sieltä pilvilinnoista,
kohta horjahdat,
alas putoat,
itsesi sitten lopullisesti satutat,
sittenpähän opit, miksei sinne saa kavuta."

Mutta liian myöhäistä enää mua on alas kiskoa,
miettikää sitä ennen kuin alatte kylmillä sanoillanne viskoa.
Olen jo liian ylös kiivennyt,
ruhjeitta alas en pääsisi enää.
Joku mua aina vain ylöspäin vetää,
se on oikea tie ja tiedän sen nyt.

Sananne eivät mua enää satuta,
eivät suuntaani muuta,
älä siis huuda.

Takerrun pilven reunaan lujaa,
siihen viimeiseen toivooni turvaudun,
ei tarvitse olla huolissaan ollenkaan,
tähän on tultu ja tästä selviydyn.

Tiedän, että olin tyhmä,
kun koskaan edes lähdin tähän,
mikä minuun silloin meni,
miksi edes yritän?

Mutta syvällä sisimmässäni tiedän tähän kaikkeen vastauksen.
Tiedän, miksi hurjapäisesti ylemmäs vain taistelen.

Siihen on vain yksi vastaus,
toivon rippeeni pienoinen.
Tiedän, että se on tämän kaiken vaivan arvoinen.

Vastaukseksi tarvitsee vain mitättömän pienen sanan.
Sanan, jonka avulla parempaan uskoa taas alan.

Rakastan.