Aikaan nousun auringon
laukkunsa hän pakkaa
nyt mentävä on
Ei herättää tahdo rakkaitaan
hiljaa astuu aamuun koleaan
Mielensä synkkä on, raskaskin
askel ensimmäinen on vaikein
kun jättää rakkaan kotitalon
taakseen kerran vilkaisee
kun alkaa matka lohduton
Hetken talsii mietteissään
nyt elettävä yksin on
ei pidätellä voi kyyneleitään
pakko on miehen lähteä
kun rakastaa perhettään
Kaikesta luopua hän vois
jos tekonsa sais pois
luokse perheensä palaisi
jos anteeksi saisi
hän kättensä iskut
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
epätoivoa eli hyvä