Vanhus,
jonka kasvot värisevät hämärässä tuulessa,
huutaa hädissään hupun alta apua,
nähdessään talon peilaavan seinän, peilaavan
itseensä näkyjä, jotka eivät ole tästä maailmasta.
Kätensä värisevät hapuilevat ikuista,
pilvet varjostavat silmiään,
ja salamat silittävät maata hänen allaan.
Puut hänen ympäriltään kuivuu ja varisee,
taivas kuihtuu ja halkeilee.
-Kuka ottaa täällä oikeudekseen jakaa maan luojan sanoja paperilla,
Hän joka on ei-ihminen,
Hän joka on, sinä minä, me, ja te kaikki loputkin.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Wau, aivan mahtava. Todella vahvaa tekstiä ja hyvin olet saanut tunnelman tuotua mukaan.
tämä on kyllä varmasti yksi hienoimmista runoista, joita olen täällä lukenut, joten vaikenen vain kunnioittaen ja lisään suosikkeihin.
Ps. hyvää syntymäpäivää.
Todella voimakasta tekstiä.
jouduin lukemaan runon muutaman kerran läpi ennen kuin tajusin. Kivoja kielikuvia, vaan vähän turhan monimuotoisia... (vihdoinkin rakentavaa palautetta ja kritiikkiä (; ) samaa mieltä olen kyllä.
<3 olet kiva
En löydä sanoja, mutta suosikkeihin menee.
Wau! Tää on hieno!
Runon nimi ei aukene mutta teksti sitäkin vahvempana. Taidokasta sanankäyttöä.