Ne tapahtuu kirjaston portailla. Kaikki on siellä.
Jännittää, mutta pidän sua kädestä kiinni,
tiedän mitä teen. Punaviini on hyvää ja bändipojat polttaa tupakkaa.
Musta tuntuu et me omistetaan maailma, toisemme.
Pikkuruinen timantti heijastaa valoa.
"Mulla ei ole paljon, mutta annan sulle mun koko pienen maailmani.
Se on sun. Mä oon sun."
Äitini itkee. Mun mielestä kaikki on hauskaa.
Olen niin onnellinen, etten osaa puhua.
Tulevaisuus on nyt.
10 vuoden jälkeen katson valokuvia yöllä.
Sä nukut jo, kolmivuoro työ on raskasta.
Lapset nukkuu. Ostos-tv pyörii äänettömällä.
Pitäiskö aloittaa kuntoilu?
Kun mä nukahdan sun viereen, pelkään.
Pelkään, että herään jonain päivänä ja en muista
miksi rakastuin sinuun.
Sun kädet on mun ympärillä.
Se tapahtui kirjaston portailla.
Ja kaikki oli siellä.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Arjella ei ole viimeistä palautuspäivää.
Innoitti uusiin ajatuksiin tämä runo.
Kiitos.
Todella rivakasti nappaa mukaansa tämä, kertoessaan hetkistä, mitkä tärkeitä ovat olleet ja ovat edelleen vielä 10 vuoden kuluttuakin.
Kuitenkin pieni pelko, muistin hetkellisen lipsumisen mahdollisuudesta, on myös jo kuvassa mukana.
Aivan kuin elämään olisi tulossa liian vaarallisen vaiheen hetkiä.
Upea paljon puhuva runo.