Nimetön

Istun virolaisessa eläintarhassa ja poltan tupakkaa. Ihmiset on rumia. 
Eläimet huutaa. Tuijotan matelijatalon käärmeitä silmiin ja toivon, että joku niistä karkaa. 
Kaaos tekisi terää.

Lapset leikkii. Aikuisten kuuluu ottaa valokuvia ja
teeskennellä jälkikasvunsa tähden et nekin on innoissaan. 
Mutta nehän onkin jo nähneet kaiken avarassa luonnossa.

Lapset kiljuu. Apina tulee lasiin kiinni. Vanhempia naurattaa.

"Ei pari vankeudessa kuollutta tiikeriä tunnu missään, sillä nyt meidän tyttö nauraa."

Vapaita vastuusta ovat ne, jotka kaltereiden taakse suljetaan.

Jo kasaan painunut nainen koskettaa kilpikonnan lasia, ne näyttää samalta. Hitaalta. 
Oon nuori ja mietin, et mä saan kaiken.

Kuinka moni näistä lapsista muistaa tämän päivän vielä isompana? 
Ihmiset ottaa puhelimillaan valokuvia.

"Nyt otan tosta manulista kuvan, kun se tulee. Oho! Tuolla se menee. 
Otanpa varmuuden vuoksi 50 kuvaa sen kävelystä ja 30 kuvaa kun se syö tota roskaa."

Eläintenruokkijat saapuvat. Mullakin on nälkä. Ja kylmä. 

On mahdotonta olla aikuinen, kun en osaa olla lapsikaan. 
Yksin eläintarhassa, vieraassa maassa onko ok itkeä?