Löysimme toisistamme ystävän,
lelun uuden, käyttämättömän.
Olimme kuin nukkeja,
muovisia, punaposkisia.
Sinulla oli hieno ja värikäs mekko,
minulla taas tumma kaapu,
johon piiloutua.
Sinä vedit minut ulos kaavustani,
hankit minulle hauskan mekon,
kuten omasi,
sait hymyn muovihuulilleni.
Olimme kuin nalleja,
pörröisiä, ihania.
Sinulla oli takkuinen turkki
ja mutaiset tassut.
Olit kaikki pusikot kiertänyt,
seikkaillut.
Minä taas olin valkoturkkinen,
puhdastassuinen.
pelko piti minut poluilla,
kurattomilla, tutuilla.
Sinä ohjasit minut seikkailuihin,
pois poluilta metsän uumeniin.
Sinä sait valkoisuuteni katoamaan,
tassuni mutaan peittymään,
oikeasti elämään.
Olimme kuin palloja,
pyöreitä, pomppivia.
Sinulla oli raitoja kyljissäsi,
ja sinä pompit iloisesti pitkin seiniä.
Minun haalea värini lohkeili,
ja minä pompin pienin pompuin pöydän alle.
Sinä opetit minut pomppimaan,
korkeammalle kovempaa,
maalasit takaisin kadonneen värini,
toit takaisin elämänhaluni.
Lopulta meillä oli samanlaiset mekot,
samanlaiset hymysuut,
yhtä kuraiset tassut,
yhtä seikkailunhaluiset mielet,
yhtä pitkät pomput,
yhtä värikkäät kyljet.
Me tunsimme toisemme.
Emme olleet enää uusia ja kiinnostavia,
olimme toisillemme vain leluja,
tuttuja ja käytettyjä.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
