Junat

Varjot herää puitten juurelta ja vaeltaa avoimen taivaan alla
Veturin kirskuessa pysähdyksiin seisovat rivissä asemalla
Laiturille saapuneet saattamaan meitä
Taas ähkäisten selkääni huoleni heitän
Ja sanon: Hei hani,

Oon pahoillani
Me ei olla enää yksisarvisten kaupungissa
Beibi, me ollaan takas Kansasissa
Syyssydännä ilman heijastinta
Ratasillan alla pimeyden katedraalissa
Saakka sudet raahaa saaliinsa
Eikä nää junat mee Muumilaaksoon

Kaninkolot peruskallioon päättyy
Mikä-mikä-maa sängynpäätyyn
Lastulevyyn vaatekaapin valtakunta
Sateenkaarisilta kangastusta
Ja vaikka jopa kolmasosa elämästä on unta
Mä valitan:
Nää junat ei mee Tylypahkaan

Ennen ku osasin lukee, en tienny minne junat katos
Sillon sitä kans kovin riemastu ku näki ambulanssin vilkkuvalot
Ei harmittanu kui helposti saippuakuplat hajos
Me ollaan vaahtobiles lentävien tikarien talos
Tyhmänä kyselin, joko ollaan peril, kunnes opin tavoil
Myöhässä saa tulla, mut toivon ettei liian ajois

Kuolema lähtee jaloist
Tän sairaalan käytävät on pitkii ku tukkijuna Venäjäl
Pitkii ku koko elämä
Ite kattoo, josko pää näkyy ja toiset lähtee jalat edellä
Toiste ettii oikeeta osastoo, toivoo ettei koskaa löydä
Parempi kukkapuska pivos ku kuihtumas kalmon kainalos kulmapöydäl
Kuinka autuasta vaunussa ku on viel pitkä matka edessä

Sit tulee aika tuonpuoleisen taksitolpalta luunsa kerää
Tosielämä -- iskee ku otsa nenää
Samas seinään ruuvaamattoman kirjahyllyn liiskaamana paperienkelinä herää
Giljotiinipyörät ei hievahdakkaa jos joku jää alle
Emmä enää kurota kaulaani, koita nähä radalle
Mitä jos törmään johonki tuttuu
Ja se joku huutaa kukkuu ja viikatemies nousee seuraavaks mun puksuu

Tottakai mä ymmärrän et sellasta se on
Kovetan itteni
Nää junat ei mee Satulinnaan, ne menee Mikkeliin
Mut yön kuplas vaikee erottaa ikkunan takaa
Ku muinaiset suonsilmänsä avaa
Jos sit kuitenki alkaa olkapäälle nuokkuvaa ruumista tökkii
Pingottaa sitä hiljasta kalvoo joka erottaa sua ja ragnarökkii
Naapuri saattaa kertoo, kuinka aviomies kuoli eilen
Seitkytkaks vuotta yhes, yks paha köhä, ja valkyyriat vei sen
Tai kuinka tyttärensä uppos jäähän kolkyt vuotta takaperin kuudes marraskuuta
Jokainen luulee menevänsä omaan määränpäähän, mut meil on kaikil sama suunta

Belfastis erään tragedian varpajaisis olin paikal
Mutten taida selittää sitä auki lainkaan
Sillä ratkasemattomat mysteerit pysyy elossa aina
Niistäki häistä on niiin pitkä aika

Sukuu näkee enää vaa hautajaisis, kavereit vahingossa
Kuinkahan paljon munki muistoista on fantasiaa, kui paljon totta
En tiiä mis on Kytölä, mut hahmotan Keski-Maan kartan selkeesti
Mä tunnen pohjoisen jumalat paremmin ku oman veljeni
Hänet, jonka silmistä mä näin sen
Ei täällä aina saa sitä mikä tekee sust tyytyväisen
Mut saat kuitenki päättää, minkä suostut antaa sut tappaa
Mun puolest krematorion taukohuonees saa polttaa sisäl tupakkaa
Eiks kaikki hulluus oo just sitä et luulee olevansa jotenki erikoinen
Samassa junassa iltatähti ja esikoinen
Heittämäs ikkunasta lentänyttä lintuu toinen toisellee kiroillen

Sehän on just se
Kupla, minkä jokaisen runoilijan pitää sisältä käsin hajottaa:
Miks huilun säveltä kallionkolosta pitää koittaa tavottaa
Ei unissakävelijää auta varottaa
Jokanen rataosuus mennään loppuun minkä alottaa
Vaikka painajaisiaan sanottaa, se tee toiveista yhtään enemmän tosia
Päinvastoin, ihminenkää enää hengitä ku aletaa kirurgisesti erottelee sen osia

Mä tavallaan toivoisin et se ei ois nii, mut no niin
Nää junat ei mee Puolen Hehtaarin Metsään
Ne menee kotiin
Sinne täs ollaa menossa
Se on selvää siitä hetkestä ku lipun käteensä ottaa
Siel mä haluun jo olla vaikka vähän pelottaa
Vaikka nää hotellit vähän oloo helpottaa
Nii se on ainut paikka, mikä on todella totta