Aika on kirjoittanut elämän,
aika, ohjannut tuskani.
Monologeissa kuljeskelen hiljaa,
mietiskellen asioitani.
Elämäni roolit ovat olemattomia,
tuoli ja minä ainoastaan näyttämöllä,
tässä riudumme.
Dialogini muodostuu surkuttelusta,
oma olemukseni turhuudesta.
Itse kirjoitan elämäni tarinan,
aika ohjaa tapahtumien kulun.
Perkele kuiskaa korvaani minun,
Jumala huutaa oven takana,
toivoo, että kuulen toisella korvallani.
Itse istun tuolilleni,
mietien onko aika jo luovuttaa?
Selite:
Vuodelta 2000. Saattaahan tuo olla, tai saattaa olla että ei ole. Tiedä häntä.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Varsinkin viimeiset säkeet riipaisivat sydämestä. Vahvaa tekstiä. Loistavasti kirjoitat.
Upeata aikain pohdintaa ja tunnelma on vahva. Ei tietenkään kannata luovuttaa jos näin osaat kirjoittaa.