Freddy Krueger
Etsin sinua niin epätoivoisesti että lopulta pukeudun vaatteisiisi ja odotan sinun saapuvan Huomaa minut tässä sängyllä istun tuttujen keskellä, kun he nauravat ja laittavat ruokaa Olet töissä, he kertoivat Sitten menit harrastuksiin he sanoivat Sitten katosit näköpiiristä eivätkä hekään enää tienneet, missä olet
Milloin saavut?
Mikä sinussa on niin erityistä?
Sinä olet hentoinen, hoikka ja mökötät suurimman osan aikaa Sinulla on tummanruskea karhea tukka ja vaatteesi ovat kuin Freddy Kruegerilla, ne roikkuvat ylläni, koska minä olen silti hoikempi sinua Niin pieni, että käsivartesi yltävät ympärilleni ja pystyt helposti likistämään minut talon ulkoseinää vasten Niin heikko että kielesi kaataa minut selälleni
Missä sinä viivyt?
Mikä minusta tekisi niin erityisen että saapuisit ajallaan? Etsisit minut?
Tule kertomaan minulle, miksi ihosi oli kuuma ja kova kun painoit minua maahan, miksi käytit hehkuvia sanoja, muttet silti jäänyt Ja tässä minä nyt istun, odotan, keskellä parisänkyä, keskellä kotibileitä, ylläni punaharmaaraidallinen neule ja vähän liian isot farkut
Minä haistan niistä ihosi tuoksut
Missä sinä olet?
Kuvittelen sinun astuvan ulko-ovesta, ärsyyntyvän kun huomaat saapuvasi bileisiin Avaimet kilisevät taskussasi, sinua väsyttää Istahdat uupuneena parisängyn reunalle ja silmäilet ohimennen minua, sitten meluisaa kaveriporukkaa Etkä oikein sano mitään, sinulla on taipumusta mököttää Kätesi lepää päiväpeiteellä, minä en uskalla koskea, vaikka kosketus on kaikki mitä minä sinulta haluan Jotain puhumme, pari arkista lausetta
Todelliset sanat jäävät minulta sanomatta
Vie minut ulos, ole kanssani kahden kesken illan hiljaisuudessa, hämärässä, anna minun olla sylissäsi ja anna minun lapsellisesti rakastaa elämääsi sisälläni
Mikä sinussa minua vetää? Jopa haaveissa sinä olet hankala. Nouset ja haet kahvia, haahuilet keittiössä ja kuuntelet vastentahtoisena jonkun kännistä vitsiä
Mikset jo oikeasti saavu?
Olisitko todella noin kylmä? Kuumuuden jälleen?
Vai olenko minä sittenkin tulkinnut liikaa? Olenko jälleen kerran herättänyt itsessäni toivon ja kuvittelen asioita, jotka eivät ole totta?
Taasko upposin vanhaan ansaan?
Puin jopa harhani ylleni, kaikkien nähtäville, tämän sarjamurhaajan punaharmaan neuleen, luulin itsestäni liikoja
Bileet jatkuvat taustalla
Minä riisun hitaasti harhojen häpeälliset vaatteet, palaan todellisuuteen Siihen missä minä olen tavallinen ja yksinäinen Ja kliinisesti sekaisin, mieleni vietävissä
Ei ole ketään
Haluaisin niin kovasti, niin valtavasti, että joku tulisi
tuosta ulko-ovesta ja löytäisi minut
Tulisi hän, joku joka uskoisi minut ehjäksi, liimaisi särkyneen mielen kasaan ja veisi hiljaisuuteen rauhoittumaan Kuulisi väsyneen sydämen sykkeen, katselisi kanssani kuuta, pitäisi sylissä ja taikoisi elämän takaisin minuun
Taikoisi minut takaisin elämään
Milloin saavut?
Mikä sinussa on niin erityistä?
Sinä olet hentoinen, hoikka ja mökötät suurimman osan aikaa Sinulla on tummanruskea karhea tukka ja vaatteesi ovat kuin Freddy Kruegerilla, ne roikkuvat ylläni, koska minä olen silti hoikempi sinua Niin pieni, että käsivartesi yltävät ympärilleni ja pystyt helposti likistämään minut talon ulkoseinää vasten Niin heikko että kielesi kaataa minut selälleni
Missä sinä viivyt?
Mikä minusta tekisi niin erityisen että saapuisit ajallaan? Etsisit minut?
Tule kertomaan minulle, miksi ihosi oli kuuma ja kova kun painoit minua maahan, miksi käytit hehkuvia sanoja, muttet silti jäänyt Ja tässä minä nyt istun, odotan, keskellä parisänkyä, keskellä kotibileitä, ylläni punaharmaaraidallinen neule ja vähän liian isot farkut
Minä haistan niistä ihosi tuoksut
Missä sinä olet?
Kuvittelen sinun astuvan ulko-ovesta, ärsyyntyvän kun huomaat saapuvasi bileisiin Avaimet kilisevät taskussasi, sinua väsyttää Istahdat uupuneena parisängyn reunalle ja silmäilet ohimennen minua, sitten meluisaa kaveriporukkaa Etkä oikein sano mitään, sinulla on taipumusta mököttää Kätesi lepää päiväpeiteellä, minä en uskalla koskea, vaikka kosketus on kaikki mitä minä sinulta haluan Jotain puhumme, pari arkista lausetta
Todelliset sanat jäävät minulta sanomatta
Vie minut ulos, ole kanssani kahden kesken illan hiljaisuudessa, hämärässä, anna minun olla sylissäsi ja anna minun lapsellisesti rakastaa elämääsi sisälläni
Mikä sinussa minua vetää? Jopa haaveissa sinä olet hankala. Nouset ja haet kahvia, haahuilet keittiössä ja kuuntelet vastentahtoisena jonkun kännistä vitsiä
Mikset jo oikeasti saavu?
Olisitko todella noin kylmä? Kuumuuden jälleen?
Vai olenko minä sittenkin tulkinnut liikaa? Olenko jälleen kerran herättänyt itsessäni toivon ja kuvittelen asioita, jotka eivät ole totta?
Taasko upposin vanhaan ansaan?
Puin jopa harhani ylleni, kaikkien nähtäville, tämän sarjamurhaajan punaharmaan neuleen, luulin itsestäni liikoja
Bileet jatkuvat taustalla
Minä riisun hitaasti harhojen häpeälliset vaatteet, palaan todellisuuteen Siihen missä minä olen tavallinen ja yksinäinen Ja kliinisesti sekaisin, mieleni vietävissä
Ei ole ketään
Haluaisin niin kovasti, niin valtavasti, että joku tulisi
tuosta ulko-ovesta ja löytäisi minut
Tulisi hän, joku joka uskoisi minut ehjäksi, liimaisi särkyneen mielen kasaan ja veisi hiljaisuuteen rauhoittumaan Kuulisi väsyneen sydämen sykkeen, katselisi kanssani kuuta, pitäisi sylissä ja taikoisi elämän takaisin minuun
Taikoisi minut takaisin elämään
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
