Myrsky

Astun taas ulos myrskyyn,
menee tämäkin taas tylsyyden lukuun.
Ei riittänyt kotonani elämää minulle,
yksin huomasin taas riutuvani.

Niinpä astuin taas ulos myrskyyn,
jossa tuuli puhaltaa minuun kuin vanhaan hylkyyn.
Hyväillen jotain,
joka kenties joskus oli jotain suurta,
nyt vain pelkkä haamu,
menneestä unelmasta.

Kauniisti soi tuuli puiden lehvistössä,
niin musertavan pelkistetysti kertoo elämästä,
elämästä joka hävisi,
joka monia kosketti,
mutta kuten tuuli,
vain vähän vaikutti.

Ihaillen katson myrskyistä taivasta,
sieltä valuva vesi polttelee kuivaa ihoani.
Muistelen vieläkin sitä kaipausta,
muistelen vieläkin sinua,
silmäni peittyvät kyyneliin.
Ikäväni yritän peittää unelmiin,
yritän olla ajattelematta sinua,
ajatukseni puhuvat elämän turhuudesta.

Miksi kävi niin?
Miksi ajauduin näin synkkiin tunnelmiin.
Ikävyyteen löydä syytä en.
Sinut työnnän pois itkien,
näen itse sen,
elämäni turhuuden.