On jo kevät, enkä vieläkään ole
lakannut ikävöimästä.
Ei ole mennyt päivääkään, ettenkö
ole ajatellut sinua.
Poismenosi on kuin avoin haava,
enkä saa sen reunoja yhteen
auttaakseni paranemista.
Kyyneleetkään eivät lopu.
Jokaiseen putoavaan pisaraan kätkeytyy
ikävää, surua, kaipausta ja rakkautta.
Ajatuksia, kokemuksia, kaikkea kaunista
mikä meitä yhdisti.
Jokainen askel eteenpäin on raskas
ja täynnä tuskaa.
Jokainen askel vie minut kauemmaksi,
muistuttaen, ettet enää kulje kanssani.
Selite:
Yli vuosi lapsuuden parhaan ystävän kuolemasta..
Kuinka tästä pitäisi päästä yli?
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
