Viimeinkin saapui sateinen päivä. Istuin hiljaa ikkunalla ja mietin elämäni kulkua. Lupasin itselleni turvata oman tulevaisuuteni, siinä samalla turvaan myös meidän yhteisen tulevaisuutemme. Turvaamisella en tarkoita taloudellisen tilanteen tarkkailua, en asunnon hankkimista enkä varsinkaan vakituista työtä. Turvaamisella tarkoitan oman henkisen hyvinvointini kehittämistä.
Enhän minä mieleltäni sairas ole, se olisi väärin ilmaistu. Olen vain puutteellinen. Minulta tuntuu puuttuvan kaikki ne hyvät ominaisuudet, joita sinä minulta vaatisit. Kyllä minä osaan tehdä asiat väärin, osaan sen täydellisesti, siinä jos jossain olen hyvä. Kuitenkin meidän hyvinvointimme kannalta se ei ole mitenkään toivottavaa. Helppoa on sanoa vian olevan aina toisessa. Joskus pitää kuitenkin tarkkailla myös itseään. Ja toista siinä sivussa.
Meidän kahden eroavaisuus on se, että minä tarkkailen itseäni. Olen siinä erittäin kehityskelpoinen ja myös oppinut tuntemaan asiat, joita minussa vihaat. Sinun ongelmasi ei ole omissa vioissasi vaan siinä, ettet hyväksy minussa mitään samanlaista, mitä itsessäsi on. En minä sinua halua syyttää, se olisi itsekästä. Välillä kuitenkin haluaisin sinunkin katsovan peiliin, en negatiivisessa vaan positiivisessa mielessä.
Olen huomannut sinun kokevan ongelmaksi sen, että olen samalla sekä riippuvainen että riippumaton sinusta. Minulla on elämä, johon haluan sitoa sinut tiukasti mukaan. Sinua ahdistaa, jos haluan viettää kanssasi kahden aikaa, vaalia suhdettamme. Samalla sinua kuitenkin ahdistaa myös se, että haluan viettää aikaani myös muiden kanssa. Toki et ole minua kuvainnollisesti yksin jättänyt koskaan, jos ei muutamaa hassua kertaa lasketa. Olet aina ollut fyysisesti vierelläni. Se ei kuitenkaan riitä. Tarvitsen myös henkistä läsnäoloasi.
Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, rakastuminen on henkinen itsemurha. Minä en ole vielä solminut kuvitteellista köyttä omassa päässäni sijaitsevaan kattoparruun, luojalle kiitos siitä. Olen kuitenkin tutustunut erilaisiin köysivaihtoehtoihin. Eihän tämä voi olla ainaista ruusuilla tanssimista ja täydellisiä hetkiä. Toivoisin kuitenkin niitäkin tulevan useammin sinun tahdostasi. Ehkä vaadin liikaa, ehken vaan ole sopiva suhteeseen kanssasi. Sinä kuitenkin olet sopiva suhteeseen minun kanssani. Ehkä tämä kertoo siitä että minä ainakin rakastan sinua, kaikkine virheinesi. Kyllä sinäkin minusta välität, en vaan voi olla varma että tunteesi yltävät yhtä syvälle kuin minulla.
Minä en tiedä pelkäätkö sinä koskaan. Minä nimittäin pelkään koko ajan. Pelkään satuttavani sinua, se ei ole todellakaan tarkoitukseni. Pelkään samalla ajatusta siitä, että nautit enemmän muiden seurasta, niiden muiden joista olemme puhuneet. Päällimmäinen pelkoni on kuitenkin se, että milloin tajuatkaan minun olevan väärä ihminen sinulle. Tapahtuuko se huomenna, vuoden päästä, tulevaisuudessa tai ehkei se tapahdu ollenkaan, sitä en voi tietää. Pelko on kuitenkin läsnä jokapäiväisenä asiana elämässäni.
Minä kehitän itseäni, kehitän koko ajan ja kaikilta osa-alueilta. Toivon että se riittää. En tietenkään luovu minuudestani miellyttääkseni sinua, mutta aina on tehtävä kompromisseja.
Ehkä sinäkin pelkäät ja luultavimmin näin myös teet. Voin luvata sinulle, rakkaani, että se on täysin turhaa. Minä varjelen ja suojelen sinua kaikelta pahalta, mitä maailma voi tiellesi asettaa.
Minä annan sinulle lupauksen. Se toteutuu kyllä, kun vain annamme ajan kulua.
”Vielä saapuu se päivä, jolloin meidänkään ei tarvitse pelätä”.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
