Makaan sängyssä valveilla ja katselen sinua. Hengityksesi rahisee hieman ja suusi on suloisesti hieman raollaan. Käännän kylkeä ja katson kelloa; kaksi minuuttia enemmän kuin hetki sitten. Tunnen lämpösi vasten paljasta ihoani ja tuo lämpö tukahduttaa minua hetki hetkeltä enemmän. Mikä minua vaivaa?
Nousen varovasti ylös etten herätä sinua ja etsin sängyn vierestä vaatteeni. Rakastelimme taas tänä yönä, rakastelemme yhtenään. Nousen ylös ja kaivan takkisi taskusta savukkeen. Hätkähdät hereille ja kysyt minne matkani käy. Vain tupakalle, aina vain tupakalle. Tarjoat seuraasi mutta kerron olevani mieluummin yksin.
Ulkona on kylmä, vaikka on kesä. Sytytän savukkeen ja käärin takkia tiukemmin ympärilleni. Miksi minä olen tällainen, miksi jopa elämäni onnellisimpina hetkinä tunnen tukehtuvani? Minä rakastan sinua ja sinä rakastat minua, se on selvää. Kuitenkin elämästäni puuttuu aina jotain. Onko se vapaus? Sinä et kuitenkaan kahlitse minua mihinkään, et tuominnut edes silloin kun kerroin olleeni toisen kanssa. Olisit huutanut minulle, sättinyt minut maan alle ja lyönyt. Sinä et kuitenkaan tehnyt niin, sinä vain itkit.
Tupakka on sammunut ajat sitten ja pitelen kädessäni pelkkää tumppia. Heitän sen tuhkakuppiin mutten tee elettäkään lähteäkseni takaisin sisälle. Myrskytuuli riepottelee puiden oksia ja jossain kaukana välähtää salama. Kohta alkaa sataa. Tuo myrsky voitaisiin rinnastaa sisälläni velloviin tunteisiin. Mutta miksei minun elämässäni sateen jälkeen ole aina kaunista?
Säpsähdän kun tunnen kätesi ympärilläni.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
