Tuulinen huone

Pitäisi kirjoittaa
jotta muistaisi mikä on tärkeää.
Mutta mitä se on?
Valon heijastus verhoissa,
linnut jotka julistavat aamunkoittoa?

Ei se ole ilo joka kääntelee näitä sivuja,
vaan ajan orjallinen rytmi,
murheen raskas käsi
joka hyväilee muiston sileäksi,
niin sileäksi
että se lipsuu aina vain enemmän otteestani,
mitä kovemmin tarraan.

Tässä huoneessa tuulee
kevättuuli joka saapui villinä ja kylmänä,
varhain.
Se kysyy mitä opin talvelta,
opinko suojautumaan,
en tiedä mitä vastata sille.

En tiedä mitä kertoa
siitä kun herää jokaisena aamuna kuin haudasta,
että sydän on elossa muttei enää unelmoi,
ei toivo parempaa.
Näytänkö sille patterien taakse kuolleet yöperhoset
jotka eivät osanneet paeta,
näytänkö tyhjät sivut,
kerronko unista
joista en osaa kertoa sanaakaan?

Kysyn tuulelta: kerrotko sinä minulle
mitä ne unet tarkoittavat,
unet jotka toistuvat joka yö samanlaisina,
kerrotko mitä tarkoittaa tämä päivä joka ei koskaan vaihdu?

Mutta tuuli vain nauraa:
en tuo mukanani vastauksia,
minä vain puhallan lehdet ja pölyn liikkeelle,
sekoitan hiuksesi,
loppu on sinun vastuulla,
se sanoo
ja minulle jää vain tyhjä huone
ja sotkeutuneet paperit.