sumusilmä

kointähti

hiljaisena talviaamuna

kätket valosi

varaudut kyyneliin

vuoteeseen jossa meri palelee lumihiutaleiden alla

hunnutetulla taivaalla loistat särkyen

yhä uskoen runouteen

näkyjesi ehdottomuuteen
 

polkuun, sitten oveen

joka avautuisi sumuun

jalkojesi juurella