Se kai alkoi ihan pienestä,
huomaamattomasti mies kiilasi eteesi,
kassajonossa.
Sitten se siitä paisuikin,
pian ohitsesi jo menikin,
kokonaisia pariskuntia.
Pian ne eivät enää olletkaan,
pelkkiä tuntemattomia ihmisiä,
vaan tuttuja ja sukulaisia.
Ja jossain vaiheessa säännöt muuttuivat,
ei sinua tarvitse enää huomata,
koskaan milloinkaan.
Siinä sitä sitten ihmetellään,
miksi tuntuu niin pahalta,
kun on pakko huutaa saadakseen huomiota.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
mahtava runonen.
Tykkään :)
Surullinen mutta hienosti ja ennen kaikkea puhuttelevasti kuvattu pieni tarina. Paperilla tai ruudulla tämä näyttää vain pieneltä kertomukselta mutta sen sisään mahtuu paljon tuskaa ja itkettyjä öitä. On asioita joiden ei kuulu muuttua, vain syventyä. Väkisinkin miettii onko kaikki alun alkaenkaan ollut kohdallaan ja onko edetty liian nopeasti. Anyway. Toivottavasti on edes joku joka kuuntelee, joku jolle saa purkaa huolensa ja olla näkyvä, oikeasti olemassa.